Pääkirjoitus 8.10.1997:
Matkatoimistojen asiakkaiden
edut turvattu hyvin Suomessa

Kymppi-Matkojen ajautuminen konkurssiin särki monta ruusuista matkaunelmaa.
Kymppi-Matkojen ajautuminen konkurssiin särki monta ruusuista matkaunelmaa.

Suomalaisen matkanjärjestäjän Kymppi-Matkat Oy:n toiminnan loppuminen ei ole alan ainoa konkurssi, vaikka viime vuosina matkatoimistot ovatkin menestyneet hyvin. Kymppi-Matkat on ollut osa turkkilaista emoyhtiö Tursem-groupia, josta maailmanlaajuisen ketjun yhtäaikaiset vaikeudet ovat peräisin. Tuhansille suomalaisillekin matkatoimiston asiakkaille on aiheutunut paljon harmia ja pettymystä.

Matkatoimistojen kaatumisessa Suomessa on se hyvä puoli, että asiakkaat yleensä saavat turhaan maksetut rahansa takaisin.

Kokemus on osoittanut, että matkatoimistoalalla on pakko noudattaa erityistä vakuusturvamenettelyä, koska toimistojen kaatuminen usein kohdistaa haitat suureen joukkoon ihmisiä.

Kymppi-Matkoillakin on 22 miljoonan markan vakuustili, jonka arvioidaan riittävän kaikkiin korvauksiin. Eri asia sitten on, ettei myttyyn mennyttä matkaa aina voi rahalla korvata. Ei varsinkaan tähän aikaan vuodesta, jolloin korvaavien matkojen ostaminen on vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta.

Tursemin vaikeudet tulivat ensimmäisenä pintaan Ruotsissa, jossa ryhmän lentoyhtiö menetti toimintaoikeutensa taloudellisten ja teknisten vaikeuksien takia. Vaikutukset säteilivät välittömästi Suomeen, sillä täälläkin on käytetty Sunways-yhtiön lentopalveluja.

Turkkilainen emoyhtiö on korviaan myöten veloissa, 100 miljoonasta markasta puhutaan, ja pankit ovat lopettaneet syvästi tappiollisen yhtiön luotottamisen. Tästä syystä muun muassa suomalaisten turistien tuominen kotiin on monessa tapauksessa viivästynyt.

Suomessa Kymppi-Matkat on kaupannut tuotteitaan halvemmalla kuin kilpailevat alan yritykset. Markkinaosuutta on kasvatettu miltei dumppauksen omaisin keinoin.

Samankaltaisia keinoja on käytetty myös muissa Pohjoismaissa. Tämän seurauksena koko Tursemin toimistoverkko on romahtunut kuin korttitalo.

Matkansa kokonaan menettäneet tai sovittua aiemmin kotiin lähetetyt turistit eivät ole ainoita Kymppi-Matkojen toiminnan kiville ajosta kärsimään joutuneet. Toimistolla on lukuisia alihankkijoita eri puolilla maata ja osa niistä voi joutua vaikeuksiin, kun ei enää olekaan mitään myytävää. Myös Kymppi-Matkojen 40 työntekijää on jäämässä työttömyyskortistoon töiden loppuessa.

Vaikuttaa siltä, että Kymppi-Matkat on antanut liian ruusuisen kuvan maksujen takaisin maksamisen aikataulusta. Rahat on luvattu jo ensi viikolla, mutta kuluttajaviranomaisten mukaan lakisääteisestä vakuudesta suoritettavat maksut voivat kestää kuukausia.

Toimiston vakuusrahastosta saataviaan karhuavien kansalaisten omasta aktiivisuudesta riippuu paljon maksujen saaminen, vaikka kuluttajavirasto pitääkin yhteyttä kärsimään joutuneisiin matkustajiin.