Kaarinan talous tasapainoon

Kaarinan kaupunginjohtaja uhkailee kaarinalaisia veronmaksajia rajulla veronkorotuksella (TS 27.9.). En tiedä millä valtuuksilla hän uhkailee, saatikka sitten uhkauksen toteuttaisi, koska tietääkseni kunnallisveroprosentin määrääminen ei Kaarinassakaan kuulu kaupunginjohtajan valtuuksiin.

Kun johtavat virka- ja luottamusmiehet joutuvat aina lopulta paljastamaan veronmaksajille huonon taloudenpidon, ovat selitykset aina samat: valtionapujen väheneminen ja arviointivirhe tulopuolella. Ei näitä arviointivirheitä veronmaksaja ole tehnyt, vaan syylliset löytyvät Oskarinaukion laidalta kuten selittäjätkin.

Luulisin myös Kaarinan virastoista löytyvän tietokoneita, joissa voisi käyttää taloushallinnon ohjelmia, jolloin virkamiesjohdolle ei tulisi yllätyksenä kuviteltujen tulojen parinkymmenen miljoonan väheneminen. Pitääkö silloin vaihtaa tietokoneet vai niiden käyttäjät?

Valtionapujen leikkaamiseen vetoaminen on myös veronmaksajan hämäämistä, sillä ne ovat samaa veronmaksajilta kerättyä rahaa, joka on kierrätetty vain valtion kassan kautta.

Turku ja Kauniainen saavat minun puolestani hoitaa taloutensa huonosti, mutta kaarinalaisena veronmaksajana minulla on oikeus vaatia, että Kaarinan taloutta hoidetaan hyvin. Se tarkoittaa myös kohtuullista kunnallisveroprosenttia. Siihen ei tarvita virastoa, jossa virka-aikana on tavoitettavissa vain puhelinkeskus, vaan sellaisia luottamusmiehiä ja heidän työrukkasinaan virkamiehiä, joilla ei ensimmäisenä aina tule mieleen verojen korotus kun tulopuolella tekee tiukkaa.

Kyllä minäkin osaisin hoitaa talouteni helpommin jos minulla olisi verotusoikeus. On turha kuvitella ja uskotella veronmaksajalle, että kunnallisveroa korotetaan väliaikaisesti vain vuoteen 1999 asti. Kyllä nämä yhteisten asioiden hoitajat pitävät huolen siitä, että korotettukaan kunnallisveroprosentti ei silloin riitä. Eihän Kaarinassa ole vielä edes jäähallia eikä teatteritaloa.

Minulta ei kannata tulla kysymään miten Kaarinan talous hoidetaan tasapainoon. Se on Teidän tehtävänne, johon olette itse vapaaehtoisesti pyrkineet ja josta Teille myös palkka ja palkkiot maksetaan. Minä osaltani lupaan yrittää kerätä maailmalta rahaa, jotta voisin maksaa veroja, jotta Teillä olisi mitä jakaa, kun ette näytä muuta osaavan.

Jos luottamusmiehillä ei ole rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä, niin toivottavasti äänestäjät osaavat tehdä heille vapauttavan päätöksen seuraavissa vaaleissa. Jos taas virkamiesjohtoa ei saada toimimaan luottamusmiesten päätösten mukaisesti, niin sitä suuremmalla syyllä äänestäjän pitäisi vaihtaa kyseiset jakopoliitikot. Ensimmäisinä ne, jotka ovat valtuutettuina päättämässä sellaisten määrärahojen jaosta, joita ovat itse virkamiehinä käyttämässä.

Ainoa henkilö, jonka tässä näytelmässä on näyteltävä osansa selittelemättä on veronmaksaja. Valitettavasti tässäkin näytelmässä osat on väärin jaettu.

Tapio Hiltunen
veronmaksaja
Kaarina