Pääkirjoitus 7.10.1997:
Alho lähtee, Sundqvist-sotku jää

Toisen valtiovarainministeri Arja Alhon asema hallituksen jäsenenä on käynyt kestämättömäksi. Vaatimukset hänen erostaan ovat voimistuneet olennaisesti ja perustellusti sen jälkeen, kun on käynyt ilmi, kuinka huteralla pohjalla Alhon hyväksymä STS-pankin entisen pääjohtajan Ulf Sundqvistin korvaussopimus lepää.

Alhon julkisuudessa esittämien selitysten uskottavuus on murentunut sitä mukaa, kun tapauksen yksityiskohdat ovat alkaneet valjeta.

Toisin, kun ministeri väittää, Sundqvist sai vahingonkorvausten alentamisessa erityiskohtelun. Jos häneen olisi sovellettu samoja perusteita kuin muihin vastaaviin säästöpankkijohtajiin, hänen maksettavakseen olisi jäänyt 5,7, eikä 1,2 miljoonaa markkaa.

Outoon valoon Alhon saattaa niin ikään tieto, jonka mukaan rikospoliisi ja ulosottoviranomaiset lopettivat Sundqvistia koskevat tutkimukset valtiota edustavien asianomistajien pyynnöstä. Varattomaksi ilmoittautunutta konsulttiyrittäjää epäiltiin muun muassa velallisen epärehellisyydestä.

Paikkaansa ei näytä pitävän sekään Alhon kertoma, jonka mukaan Sundqvist-sopimuksesta oli ennakkoon sovittu oikeuskanslerin viraston kanssa. Tarkkaan ottaen keskustelu oli käyty ministerin ja oikeuskanslerin viraston virkamiehen kesken yleisellä tasolla, Sundqvistin nimeä erityisesti mainitsematta.

Niin ponnekkaasti kuin ministeri Alho on monisatasivuiseen ja kaiken oikeaksi osoittavaan selvitysaineistoon vedonnut, hänen ratkaisuilleen löytyy yhä vähemmän ymmärtäjiä. Sitä enemmän on niitä, jotka kehottavat häntä jättämään hallituksen.

Erottajien rintamaan liittyi maanantaina vihreiden Satu Hassin ja vasemmistonliiton Martti Korhosen lisäksi muun muassa koko joukko Alhon oman puolueen Sdp:n kellokkaita. Poliittisesti painavin oli eduskuntaryhmän puheenjohtajan Erkki Tuomiojan suositus mahdollisimman nopeasta lähdöstä. Näkemyksen takana oli ilmeisen yksimielisesti koko ryhmä.

Ainakin yhtä raskas potku Alholle oli valtiovarainministeri Sauli Niinistön ilmoitus, jonka mukaan kokoomus ei anna luottamusta Sundqvist-sopimukselle. Kun toinen päähallituspuolue näin selkeästi vetää tukensa yhdeltä ministeriltä, vaihtoehdot alkavat olla hallituksenkin kannalta vähissä.

Tähän asti ritarillisesti Alhoa tukeneen pääministeri Paavo Lipposen otteissa näkyi ensi kertaa epäröintiä. Hän myönsi, että tilanne on sosiaalidemokraateille vaalikauden vaikein ja vakavin.

Vakava se on myös Lipposelle itselleen. Ei vähiten siksi, että Alholle osoitetun epäluottamuksen varjo lankeaa vääjäämättä myös pääministeriin, joka on hyväksynyt ja moneen otteeseen puolustanut Alhon tekemiä kyseenalaisia ratkaisuja.

Vaikka keskustaopposition välikysymys siihen tähtää, koko hallitusta ei Sundqvist-jupakkaan päästetä kaatumaan. Alhoa taas tuskin pelastaa enää mikään, sillä juridista perustetta kiistasopimuksen purkamiselle ei tähän hätään löydy.

Alho lähtee, mutta sopimussotku jää. Niin jää myös kasvava epäluottamus poliittista ja oikeudellista järjestelmää kohtaan. Sitä luottamuspulaa ei ainakaan liennä se, että tähän asti moraalin lipunkantajana mielellään esiintynyt tasavallan presidentti yhtäkkiä vaikenee kuin muuri.