Pääkirjoitus 6.10.1997:
Jeltsin tarmoa täynnä

Presidentti Boris Jeltsin esiintyi viikon lopulla Nizhni Novgorodissa rinnallaan mahdollisena seuraajaehdokkaanaan pidetty ensi mmäinen varapääministeri Boris Nemtsov.
Presidentti Boris Jeltsin esiintyi viikon lopulla Nizhni Novgorodissa rinnallaan mahdollisena seuraajaehdokkaanaan pidetty ensi mmäinen varapääministeri Boris Nemtsov.

Taannoisesta sydänleikkauksestaan erinomaisesti toipunut Venäjän presidentti Boris Jeltsin puhkuu tätä nykyä uutta toimintatarmoa. Päättyneellä viikolla Jeltsinillä riitti energiaa mm. maan parlamentin alahuoneen duuman ryöpyttämiseen sekä uhkauksiin sen hajottamisesta ja uusista vaaleista. Uhkaus sai lisää painoarvoa, kun se esitettiin päivälleen neljä vuotta sen jälkeen, kun presidentti lähetti panssarivaunut kukistamaan Venäjän parlamenttirakennukseen linnoittautuneet vastustajansa.

Samana perjantaipäivänä julkaistussa haastattelussa Jeltsin vaati lisäksi läntisen puolustusliiton Naton kehittämistä poliittiseksi ja korkeintaan rauhaa turvaavaksi järjestöksi sotilasliiton sijasta ja uhkasi vastatoimilla, jos näin ei tapahdu. Lisäksi hän toivoi Yhdysvaltain kaltaisen setähahmon poistumista Euroopasta ja muistutti, ettei Eurooppa ilman Venäjää ole Eurooppa vaan jotakin paljon pienempää.

Myös omasta poliittisesta tulevaisuudestaan Jeltsin oli valmis antamaan lausunnon, joka näytti viittaavan siihen, ettei hän enää pitäisi mahdottomana jatkaa presidenttinä vielä kolmatta kautta vuoden 2000 jälkeen.

Presidentin tuskastuminen maan duumaan on helppo ymmärtää, sillä duuma on viime kuukausina pysäyttänyt käytännöllisesti katsoen kaikki Jeltsinin hallituksen lakiesitykset. Se kismittää toki presidenttiä, joka nimitti leikkauksensa jälkeen maalle entistä nuorempia ja uudistushaluisempia ministereitä ja ilmoitti antavansa näille vapaat kädet toimia.

Silti parlamentin hajottaminen arveluttanee Jeltsiniä itseäänkin, sillä uudet vaalit saattaisivat helposti tuoda Moskovaan nykyistäkin vastahankaisemmat kansanedustajat. Lähinnä hajotusuhkauksen tavoitteena olikin niiden duumanjäsenten pelotteleminen ruotuun, jotka nauttivat nykyisistä kansanedustajan eduistaan mutteivät voi laskea uudelleenvalinnan varaan.

Omasta uudelleenvalinnastaan kolmannelle kaudelle Jeltsin ei puhunut suoraan, ja tarkasti tulkiten hän saattoikin vastauksessaan vain viitata siihen poliittiseen tosiasiaan, ettei istuvan presidentin arvovallalle missään maassa ole hyväksi, jos hänen odotetaan joka kuukausi muistuttavan julkista sanaa siitä, että on poistumassa poliittiselta näyttämöltä lopullisesti jo kolmen vuoden kuluessa.

Hautoipa Jeltsin nyt sisimmässään sitten eläkkeellelähtöä tai kolmatta kautta, ainakin Venäjän demokratiakehityksen kannalta on syytä toivoa, että hän päätyy valitsemaan edellisen vaihtoehdon. Normaalidemokratiaksi Venäjä voi lopullisesti siirtyä vasta sinä päivänä, jolloin valta maassa siirtyy ensimmäistä kertaa kansan vapaissa vaaleissa valitsemalta johtajalta toiselle samanlaiselle. Viimeisen eikä suinkaan vähäpätöisimmän palveluksen Venäjän demokratisoimiselle Jeltsin tekeekin, jos hän maan johtajista ensimmäisenä on valmis tällaiseen vallansiirtoon ilman kekkosmaisia poikkeuslakeja.

Mitä Jeltsinin ulkopoliittiseen puheenvuoroon taas tulee, hän oli sanoissaan sekä oikeassa että väärässä. Oikeassa sikäli, ettei ole Euroopan edun mukaista yrittää eristää Venäjää, joka on aina ollut kohtalonyhteydessä länteen, ja että siksi myös Naton rooli parhaassa eurooppalaisessa tulevaisuudessa muuttuu rauhaa turvaavaksi järjestöksi.

Ja väärässä taas sen vuoksi, ettei Yhdysvaltain poistuminen Euroopasta nähtävissä olevassa tulevaisuudessa millään tavoin edesauttaisi sen paremmin Venäjän integroimista länteen kuin muutakaan vakautta historian traumoista edelleen kärsivässä maanosassamme.