Puhdistuslaitos Kakolaan

Olen seurannut mielenkiinnolla keskustelua Turun puhdistuslaitoksen sijoituksesta. Kantani on kauan ollut, että Kakolan kallio on paras vaihtoehto.

Ne perusteet mitä puoluekellokkaat viime aikoina ovat esittäneet hämmästyttää minua suuresti. Kun kokoomuksen Petri Lahesmaa miettii nykyisen laitoksen uusimista niin väitän, että useimpia turkulaisia miellyttäisi enemmän nykyisen laitospaikan muuttaminen puistoalueeksi.

En voi parhaalla tahdolla ymmärtää hinkua saada mitään yleisötilaa Kakolan luolaan piiloon, elleivät toiminnat sitten ole valonarkoja.

Sdp:n Jarmo Rosenlöf pohdiskeli hintaa verrattuna paperitehtaan puhdistuslaitokseen. Kaupungin jätevesi sisältää kuitenkin enemmän erilaisia ainekoostumia ja usein yllätyksiä myöskin määrissä.

Yleisön palstalla on enimmäkseen pohdiskeltu satunnaista hajuhaittaa. En ymmärrä mihin satunnainen hajuhaitta häipyisi mikäli samanlainen laitos rakennetaan nykyiseen paikkaan.

Kaikkialla ja aina on huusi pyritty rakentamaan pois näkyvistä eikä pääportin viereen. Sataman pääväylä sivuuttaa puhdistuslaitoksen, joka antaa tuoksuvan tervetulotoivomuksen.

Nyt olisi mahdollisuus saada Turkuun iso viheralue siirtämällä vapaavarasto Vuoksenniskan alueelle, ja tavarasatama Pansio-Pernon suuntaan, jolloin tuleville sukupolville voitaisiin antaa perintönä kauneutta. Näin suurella alueella olisi myöskin ilmastoa parantava vaikutus hapen kehityspaikkana.

Ihmettelen, että jotkut lähiseudun asukkaat vastustavat hankkeen siirtämistä Kakolan kallioon ja haluavat hajunpoistopiiput nenän korkeudelle kadun toiselle puolelle. Apulaisprofessori Jarmo Torsti selvitti juuri artikkelissa, mitä todellisuudessa on tulossa.

Kun lisäksi vielä satamasta kaupunkiin johtavan tuloväylän meluntorjunta tehdään pensasaitana, niin luulisi turistin ajattelevan, että tässä kaupungissa voisi viihtyä parisen tuntia. Mutta mikäli ensin tulee vastaan huusi ja sitten graffitilla töhritty plankkuaita niin kyllä kaasupoljin painuu syvemmälle.

Clas Javén
Turku