Taideteos jokimaisemassa herätti keskustelua

Elokuussa Taiteiden yön aikaan lipui Aurajokeen kierrätysmateriaalista valmistettu taideteos Kirstu ja Kella Tuomiokirkkosillan kohdalle. Taiteilijakaksikko Päivi Maunu ja Maunu Murtomaa olivat työstäneet teoksen jo vuoden 1996 Down by the Laituri -festivaalin yhteydessä joesta nostetuista ruostuneista polkupyöristä ja muusta romusta.

Teoksen motiivina oli herättää keskustelua kierrätysmateriaalien sopivuudesta taidekäyttöön, ravisuttaa ajatuksia ympäristötaiteesta ja kyseisessä tapauksessa vielä liittää valmistusaineiden etsiminen teoksen syntysijoille Aurajokeen.

Teokselle rakennettiin kierrätysmateriaalista ponttoonilaituri ja se ankkuroitiin Pinellan pylväikön eteen.

Keskustelu heräsi. Paikallistelevision lyhyen gallupin vastaajista kolme ensimmäistä aprikoivat: Täysi nolla, - Ihanaa ja - Sopii hyvin. Samansuuntaista jakautumaa on ollut jatkossakin, mutta pääsääntöisesti teosta on ainakin minulle kehuttu. Erityisesti yövalaistuksessaan se oli komea.

Yhteensä noin kolmen tuhannen markan satsauksella saatiin kiinnostava taideteos turkulaisten nähtäville historialliseen paikkaan. Teosta tarkkailivat kymmenet tuhannet silmäparit. Alusta asti tiedettiin, että kyseessä on kokeilu. Siitä huolimatta eräät tahot halusivat pala kurkussa haukkua teosta ja vaatia sen pikaista poistamista ja tuhlauksen lopettamista.

Taideteos hetkellisesti sijoitettuna Aurajokeen kirvoitti kielet välittömästi, aivan kuin Pro Cultura -säätiön jokimaisemaan tuomat ympäristötaideteokset aikanaan. Häkkyrästä ja sinisestä laatikosta on puhetta piisannut, vaikkei jokirantaan paljon pysyvämmiksi tulleet lähiömäiset uudisrakennukset ole montaakaan kynäilemään innostaneet.

Teos on nyt poistettu jo jokin aika sitten. Kritiikistä huolimatta päällimmäiseksi jäi hyvä maku itse urakasta ja kaupungin eri hallintokuntien myönteisestä suhtautumisesta.

Tätä kirjoittaessani olen saanut jo toisenkin myönteisen kokemuksen jätemateriaalista valmistetusta taideteoksesta. Kuin sattumalta Lontoossa vieraillessani osui silmiini Thamesin pohjoisrannalla mielenkiintoinen jättiläinen. Hylätystä rakennusmateriaalista koottu Thamesin-Ukko katsoi joelle kerrostalojen edustalla. Ukko oli valmistettu vanhoista kaapelikeloista ja joessa uineista laudankappaleista. Olipa sillä kädessään kolmipyöräinen polkupyöränrunkokin. Vakuutuin Turun projektin oikeutuksesta!

Petri Uggeldahl

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.