Rivien välistä -kolumni
Juhani Heimonen:
Sundqvist puhdisti pöydän

Entinen opetusministeri, Sdp:n puheenjohtaja ja STS-pankin pääjohtaja Ulf Sundqvist teki tiistaina sen, mikä vain harvalle oikeusvaltiossa onnistuu. Hän lunasti itsensä vapaaksi yhdeksän miljoonan markan korvausvastuista, jotka Korkein oikeus oli hänelle korkoineen määrännyt.

Kaupat tehtiin valtiota eli meitä veronmaksajia edustavan Arsenal-Silta omaisuudenhoitoyhtiön kanssa. Osapuolten kesken päätettiin, että Sundqvist maksaa kertakaikkisena korvauksena 1,2 miljoonaa markkaa. Sillä asia oli lopullisesti sovittu ja sovitettu.

Nyt on pöytä puhdas, kerrotaan Uffen huokaisseen.

Eikä suotta, pääsihän mies kerta heitolla piinasta, joka oli ahdistanut häntä aina tammikuusta 1995 asti.

Helsingin käräjäoikeus mätkäisi tuolloin Sundqvistille yli 19 miljoonan markan vahingonkorvaukset hänen STS-pankissa tekemistään holtittomista luottopäätöksistä.

Hovioikeudessa käräjätuomio piti, korkeimmassa ei. KKO kohtuullisti korvausmäärää vähentämällä siitä kymmenen miljoonaa. Silti Sundqvistille jäi maksettavaksi summa, joka kipuaisi korkoineen jo runsaaseen 15 miljoonaan markkaan.

Arsenal-Sillan kanssa kaupoille ryhtyminen kannatti. Sundqvist pääsi selvästi vähemmällä kuin esimerkiksi STS:n toinen tuomittu pääjohtaja Yrjö-Olavi Aav. Tämä tyytyi aikanaan alioikeuden päätökseen ja pulitti valtion vakuusrahastolle mukisematta 2,2 miljoonan markan korvaukset.

Eikä siinä kaikki. Noin puolet Sundqvistin nyt suorittamasta summasta luiskahtanee lopulta veronmaksajien piikkiin.

Ainakin veroministeri Arja Alhon tulkinnan mukaan pankkikriisistä aiheutuneet vahingonkorvaukset ovat tulon hankkimisesta aiheutuneita menoja, jotka ovat verotuksessa vähennyskelpoisia!

Monella tavalla on suomalaisten oikeustajua viime aikoina koeteltu, mutta tämä on jo huippu.

Siinä, että armo käy oikeudesta ja tuomiot mitoitetaan inhimillisen kantokyvyn mukaan ei ole sinällään mitään moitittavaa. Aina, kun poikkeusmenettelyyn turvaudutaan vaarana on kuitenkin yhden keskeisen oikeusperiaatteen, tasapuolisuuden tuhraantuminen.

Kun Arsenal Silta neuvotteli Sundqvistin kanssa 1,2 miljoonan sovintosopimuksen, se arvatenkin pyrki turvaamaan saatavansa niin hyvin kuin mahdollista. Ronski milli on tietysti enemmän kuin ei mitään.

Varsinaisiin perintäviranomaisiin verrattuna Arsenal onnistui suorastaan erinomaisesti. Ulosottomies ei saanut Sundqvistiltä koskaan pennin hyrrää. Kihlakunnan voudin selvityksessä kävi jo vuonna 1994 ilmi, että STS-pankin palkollisena miljoonatuloa nauttineelta ex-pääjohtajalta löytyi omaisuutta vain vaivaisten 50 000 markan edestä.

Varaton ehkä, mutta tuloton Sundqvist ei ole ollut edes STS:stä lähdettyään. Konsulttiyrittäjänä hänen ansionsa ovat olleet vain niin ennalta arvaamattomasti ja ulkomaisista lähteistä peräisin, ettei niihin ole päästy käsiksi.

Tarpeen tullen rahaa kuitenkin löytyi. Ai mistäkö.

Lainaamalla ja työtä tekemällä, kuten työväenpuolueen ex-puheenjohtaja maksukykynsä äkkinäistä kohentumista kummastelijoille selitti.

Vanhan yleisfilosofisen periaatteen mukaan fiksussa ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa vallan ja vastuun tulee kulkea käsi kädessä. Jos Sundqvistin ja STS:n tapausta kaiken jälkeen tarkastelee, moista kytkentää ei hevin huomaa.

Alunperin pankin johdon todettiin aiheuttaneen löperöillä toimillaan 124 miljoonan markan luottotappiot. Rahaa jaettiin riittämättömin vakuuksin muun muassa pääjohtajan Björn-veljen omistamalle yhtiöryppäälle.

Punapääoman viimeisiin linnakkeisiin kuuluneen rahalaitoksen luottotappioita on jouduttu korvaamaan yhteensä noin kolmella miljardilla markalla.

Raskaimman vastuun kantajia eivät ole olleet virheiden tekijät, vaan suomalaiset veronmaksajat. Ja päälle päätteeksi heille kehdataan sälyttää vielä tuomittujen vahingonkorvausten verovähennyksetkin.

Onneksi vastuun hypoteesi toimii sentään niiden kymmenien tuhansien tavallisten ihmisten kohdalla, jotka sattuivat laman ja pankkikriisin tuoksinassa ylivelkaantumaan.

Heidän kelpaa sietämättömän tiukkojen maksuohjelmiensa ikeessä iloita Sundqvistin kaltaisten selviytyjien menestyksestä.

Kirjoittaja Juhani Heimonen on Turun Sanomien artikkelitoimittaja.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.