Autoilijoiden alettava pitää yhtä

Merja Kärkkäisen kirjoitus (TS 21.9.) Kallista bensaa suonissa oli täyttä asiaa. Kysymyshän oli tietysti Suomen huippukorkeasta bensan verotuksesta. Muitakin asiaa koskevia kirjoituksia oli julkaistu samassa lehdessä, joten asia tuntuu vaivaavan monia.

Viimeistään silloin, kun saimme uuteen hallitukseen kokoomuslaisen valtiovarainministerin, ajattelin: no nyt ei bensan hinta ainakaan enää nouse. Onhan kokoomuksesta jo vuosia annettu ymmärtää, että verotuksen tasoa on saatava alemmas. Kun vielä liikenneministeriksikin tuli kokoomuslainen, piti asian olla klaari. Toisin kuitenkin kävi. Ensi vuonna bensa maksaa taas enemmän, koska nykyinen veron määrä ei vain näytä riittävän.

Menitpä mille tahansa huoltoasemalle tankkaamaan, sinua odottaa siellä mittarin kylkeen liimattu lappu: bensan hinnasta 75 prosenttia on veroa.

Me suomalaiset autoilijat maksamme korkeaa autoveroa, pulitamme siis valtiolle sievoisen summan polttoaineveroina, sairaanhoitoveroina, käyttömaksuina (nykyisin ajoneuvovero) jne. Halpaa ei ole auton ylläpitokaan, sillä vakuutukset, huollot, korjaukset, renkaat, siis ylipäänsä kaikki tarpeellinen maksaa maltaita.

Autoliitto järjestönä on yrittänyt pullikoida autoilun jatkuvaa kallistamista vastaan vetoamalla päättäjiin ja järjestämällä mm. erilaisia tempauksia. Autoliitto on tällöin pyritty julkisuudessa usein leimaamaan yksisilmäiseksi yhden asian ajajaksi, joka ei näe kokonaisuutta (siis: autoilun haittoja). Osanotto tempauksiin on tietääkseni siksikin ollut melko vaisua. Sanokaapa toisaalta, mikä muu järjestö tai taho pitää yhtä hyvin autoilijoiden puolta valtion alati kasvavaa painostusta vastaan? Meitä autonkäyttäjiä on Suomessa sentään monta miljoonaa.

Eniten kismittää se voimattomuuden tunne, että vaikka kuinka pitäisit käsiä tiiviisti taskussa, aina sieltä vain samat sormet väkisin ottavat. Vuosi vuodelta, hallitus hallitukselta sama juttu. Mitään et voi asialle tehdä. Autoliitolle tiedoksi: kun seuraavan kerran järjestätte asiaan liittyvän tempauksen, minä olen mukana.

Juha-Matti Käppi