Ispoisten rannasta vastaavien näkemys

Turun Sanomien yleisönosastolla ovat lukijat kahteen otteeseen osoittaneet huolestuneisuuttaan Ispoisten uimarannan siisteydestä kuluneen kesän aikana. ÅIFK, joka on vastannut rannan hoidosta sekä kioskitoiminnasta, haluaa tässä yhteydessä esittää näkökantansa asiasta.

Emme kiellä sitä, että rannan siisteys olisi voinut olla parempi. On kuitenkin muistettava, että mennyt kesä oli harvinaisen kaunis, mikä luonnollisesti johti runsaaseen kävijämäärään, täten myös runsaaseen roskaamiseen. Voimme vakuuttaa, että rantavalvojat ovat tehneet parhaansa pitääkseen rannan puhtaana.

Vaikka ÅIFK viime kädessä kantaa vastuun rannan siisteydestä, mielestämme kävijät voisivat huomattavasti suuremmassa määrin edesauttaa rannan viihtyvyyttä. Eikö ole turhaa jättää roskia - mm. olutpullon korkkeja, tupakantumppeja ja peräti käytettyjä vaippoja - rannalle, jolla haluaa viihdyttävän? Suurena ongelmana koimme, että on suhteellisen vaikeaa ylläpitää siisteyttä kävijöiden ollessa paikalla, eli rantavalvojien työaikana. Kokemustemme mukaan rannallakävijät haluavat olla rauhassa.

Mitä ilkivaltaan ja puutteelliseen varustukseen tulee, valitettavasti ÅIFK ja Turun kaupunki eivät voi tehdä paljoakaan. Liikuntavirasto, jonka työtaakka jo nyt on aivan liian suuri varsinkin kesän aikana, ei pysty huolehtimaan talojen, käymälöiden yms. kunnosta. Ilkivallantekijät, jotka käyvät rannalla iltaisin ja öisin, onnistuvat yleensä rikkomaan kaiken varustuksen rannalla hyvinkin nopeasti, esim. pienimuotoisilla tuhopoltoilla. ÅIFK:n toimesta hankittuja ensiaputarvikkeita on - päinvastoin kuin yleisönosastolla on väitetty - aina saatavilla rannalla.

Mitä tulee rannan kioskitoimintaan on epäreilua väittää, että kioski on auki milloin sattuu. Monivuotinen kokemuksemme rantatoiminnasta Turussa on osoittanut, etteivät rantakioskit koskaan ole olleet avoinna yhtä suuressa määrin kuin kuluneena kesänä. Eikö ole väärin olettaa, että kioskit olisivat auki kävijämäärien ollessa alhaisia huonolla säällä? Myyjien palkkoja ei valitettavasti pystytä kattamaan 50 mk:n päivittäisellä myynnillä!

Kiitämme rakentavasta kritiikistä ja toivomme monia viihtyisiä rantapäiviä tulevina kesinä.

HF ÅIFK ry
Bill Anckar
toiminnanjohtaja
Joakim Mether
valvoja

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.