Kakkospääkirjoitus 18.9.1997:
Töhrijät on saatava aisoihin

Julkisten rakennusten ja jopa taideteosten töhrintä on lähes jokaisen kaupungin yhä yleistyvämpi ongelma. Turun kaupunkikuvassakin se on valitettava ilmiö.

Turussa on toiminut jo puolisentoista vuotta Nuorten Turku elää -projekti, jonka eräänä tavoitteena on ollut pyrkiä ehkäisemään kaupungin töhrimisvimmaa. Tämä projekti on pyrkinyt myönteisessä hengessä lähestymään Turun keskustassa kokoontuilevia nuoria ja yhdessä etsimään heille rakentavampia toimintamalleja.

Tulokset eivät ole vielä olleet kovin merkittäviä, mutta muutamat konsertit, ohjattu graffiti-taiteilu, skeittailutilan järjestäminen ja yhteiset siivoustalkoot ovat kiinnittäneet ainakin osaltaan huomiota ongelmaan. Vaikeutena on tietenkin se, että pahimpiin häiriköijiin on hankala saada ylipäätään minkäänlaista kontaktia.

Turun kaupungin taidekokoelmista huolehtiva Wäinö Aaltosen museo onkin ollut pakotettu lähtemään kovemmalle linjalle. Kyllästyttyään ulkoilmaveistosten jatkuvaan töhrimiseen se on tehnyt patsaiden sotkemisesta nyt ensi kertaa myös rikosilmoituksen.

Toimenpide on epäilemättä aivan paikallaan, sillä rikosoikeudellisesti tällainen vahingonteko luokitellaan törkeäksi. Kysymyksessä on siis hyvin vakava rikos, mitä kaikki nuoret eivät aina välttämättä tule ajatelleeksi.

Patsaiden puhdistaminen myös maksaa paljon. Kiinnijääneille ilkivallan tekijöille ja heidän vanhemmilleen lasku voi olla järisyttävä yllätys.

Tänä vuonna Turku myönsi patsaiden kunnon kartoittamiseen ja konservoimiseen ensimmäisen kerran 100000 mk, mutta sillä summalla on päästy vasta patsaiden hoidon alkuun.

Kaupungin viihtyvyyden kannalta julkisten rakennusten ja veistosten kunto on aivan oleellinen seikka. Sen vuoksi visuaalista kaupunkimaisemaamme on yhteisvoimin kaikin keinoin vaalittava.

Parasta olisi, jos pystyttäisiin vaikuttamaan meidän kaikkien asenteisiin jo ennalta. Tässä mielessä Nuorten Turku elää -projektin työ ja Wäinö Aaltosen museon kouluille opetusmateriaaliksi valmistama diasarja ovatkin tervetullutta asennekasvatusta.