Pääkirjoitus 14.9.1997:
Ei ilmiantajien yhteiskuntaa

Urkkijoiden ja ilmiantajien yhteiskunnassa seinilläkin on korvat.
Urkkijoiden ja ilmiantajien yhteiskunnassa seinilläkin on korvat.

Hämeen verotoimistossa aloitettiin vajaa vuosi sitten uusi palvelumuoto. Asiakkaita varten otettiin käyttöön erityinen vihjepuhelin, johon kansalaiset voivat ilmiantaa veroja kiertävät lähimmäisensä.

Paljastukset jätetään nimettöminä puhelimen nauhalle, josta virkailija purkaa ne päivittäin. Vihjeiden perusteella verottaja ryhtyy toimenpiteisiin mahdolliseen verorikokseen syyllistyneen kiinni saamiseksi.

Puhelinpalveluun siirryttiin siksi, että ilmiantajat alkoivat viedä soitoillaan liian suuren osan verohenkilöstön työajasta. Sama ilmiö on tuttu myös työvoima- ja sosiaalitoimen viranomaisille.

Suomalaiset ovat ruvenneet innokkaasti käräyttämään toisiaan pimeistä töistä ja sosiaaliturvan väärinkäytöstä. Urkintatietojen tulva on yltynyt erityisesti sen jälkeen, kun hallitus vuosi sitten käynnisti harmaan talouden vastaisen kampanjan.

Hämeen verotoimiston osastopäällikön Kari Kinnusen mukaan (HS 9.9.) vihjepuhelimeen suhtauduttiin ensialkuun kielteisesti. Nyttemmin ilmapiiri on muuttunut käräyttämiselle suorastaan suopeaksi.

Samaa vakuuttaa verohallituksen verontarkastusyksikön johtaja Markku Hirvonen. Hän pitää yleisöltä saatuja vihjeitä hyvin arvokkaina, koska niiden ansiosta on selvinnyt myös todella suuria veronkiertoja.

Tarkoitus siis pyhittää jälleen kerran keinot. Kun veronkierto, työttömyysturvan väärinkäyttö ja sosiaalietuuksilla pelaaminen ovat nousseet taloudellisesti merkittäväksi ongelmaksi, rosvot täytyy saada vastuuseen hinnalla millä hyvänsä. Veronmaksajat eivät enää yksinkertaisesti suostu muiden puolesta maksajiksi.

Vaikka yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on sinällään perusteltu tavoite, sen nimissä ollaan nyt valmiit turvautumaan menettelytapoihin, jotka muistuttavat pahaenteisesti totalitarismin puistattavimpia saavutuksia.

Stalinin ajan Neuvostoliitossa kansalaiset käännytettiin tehokkaasti toinen toisiaan vastaan tekemällä urkinnasta ja ilmiannoista virallinen valtiohyve. Se tartutti yhteiskuntaan kaikkialle leviävän pelon ja epäluottamuksen viruksen, jolta eivät säästyneet edes ihmisten läheisimmät suhteet.

Mikään ei murenna varmemmin kansakunnan henkistä ja moraalista selkärankaa kuin tällaisten keinojen suosiminen.

Kuinka ihminen, joka suostuu vakoilemaan naapurinsa tekemisiä pystyy säilyttämään itsekunnioituksensa. Miten viranomainen, joka antaa nimettömien ilmiantojen johtaa toimintaansa voi kuvitella olevansa oikeudenmukaisuuden asialla.

Kokemuksesta tiedetään, etteivät ilmiantajien vaikuttimet aina ole kaikkein puhtaimmat. Kovin usein vihjepuhelimeen tartutaan silkasta katkeruudesta, kateudesta ja koston halusta. Ja mikä on tarttuessa, kun soittajalta ei vaadita edes oman henkilöllisyyden ilmaisemista.

Poliisiauton kyljessä komeileva tarra kehottaa antamaan ilmi rattijuopon. Kunnon autoilija ei koe velvoitetta moraalisesti ongelmalliseksi, koska humalaisen kuljettajan paljastaminen on vaarinottoa lähimmäisten fyysisestä turvallisuudesta.

Tilanne on toinen, jos poliisille annettu vihje on tahallisesti tai tahattomasti väärä. Väärä ilmianto on lain mukaan rangaistava teko - niin kuin myös siihen yllyttäminen.