Havaintoja -kolumni
Raimo Vahtera:
Rinnan mitalla tulevaisuuteen

Viime kerralla tuli jauhetuksi visioita. Sen verran jäi visio päälle, että jatkan.

Roomalaiset olivat vallitsevan käsityksen mukaan sopuisaa vaalikarjaa, jonka mielenliikkeitä säädeltiin leivällä ja sirkushuveilla.

Sillä ei kuitenkaan pitkälle pötkitty - meni Rooma ja haihtuivat huvitkin.

Amerikkalainen taloustieteilijä Ravi Batra ennusti viime vuosikymmenen lopussa suuren laman olevan tulossa. Batran mukaan laman vitsaus kurittaisi kansainvälistä taloutta vuodet 1990-96.

Laman jälkeen hän näki kuvia kulta-ajasta: kaikki olisi taas hyvin.

Batran ennustuksen kävi kuten useimpien muidenkin: näkökulma ratkaisee toteutumisasteen.

Meillä talous on kasvanut jo pitkään. Kasinoajan kuprutkin alkavat ainakin vanhentua elleivät unohtua.

Kulta-aikaa ei kuitenkaan ole näköpiirissä, ei vaikka minkälaisella kristallipallolla tihrustaisi. Pikemminkin näyttää siltä, että kultapilvilläkin on synkät reunukset.

Työttömyys ei hellitä, vaikka toisilla menee hyvin. Yhdysvalloissa, josta talouden opit ammennetaan, on syntynyt työssä käyvien köyhien luokka.

Palkkahaitaria on venytetty kummastakin päästä.

Yksi viidestä tai 20 ja 80 prosenttia on tuttu nyrkkisääntö, joka istuu melkein mihin vain.

Sillä voi kuvata myös maailmaa: yhdellä viidesosalla pyyhkii hyvin, lopuilla pyyhitään.

Saksalaistoimittajat Hans-Peter Martin ja Harald Schuman ovat kirjoittaneet kirjan Globalisaatioloukku. Se kertoo viidesosan maailmasta.

Neljä viidesosaa, johon nykyinen keskiluokkakin kuuluu, tipahtaa pikku hiljaa kärryiltä. Heille tarjotaan leipää ja sirkushuveja. Leipä tulee sosiaaliluukulta ja viihde on aikamme tissiviihdettä.

Termin tittytainment keksi presidentti Jimmy Carterin neuvonantaja Zbigniew Brzezinski.

Kun katsoo vaikkei muuta kuin meidänkin televisiokanaviemme tarjontaa, nasevampaa termiä on vaikea keksiä. Seksikäs(?) tyhjänpäiväisyys kasvattaa osuuttaan kanava-ajasta.

Television merkitys maailmankuvamme rakentamisessa ja päiviemme riennossa on ilmeisesti suurempi kuin äkkipäätä otaksummekaan.

Televisio varastaa aikaa. Se varastaa sitä monelta muulta.

Televisio yksinkertaistaa maailman. Se yksinkertaistaa politiikan.

Television maailma on kolmen sekunnin tai kolmen minuutin maailma. Kaiken sanottavan on mahduttava lyhyeen väläykseen.

Oikeusneuvos Eeva Vuoren Suomen Kuvalehdelle antamaa haastattelua on vatvottu riittämiin, mutta heitän vielä purtavaksi kysymyksen, miltä syyllisyysaste-lausunto olisi kuulostanut suorana televisiossa?

Ja miten sitä tulkittaisiin.

Televisio ei kaunistele sanottavaa, eikä sanojaa. Ei ainakaan suorassa lähetyksessä.

Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu on kirjoittanut kirjan televisiosta. Hänen mukaansa televisio tuhoaa demokratiaa.

Televisio luo todellisuutta, mikä ei välttämättä pidä yhtä todellisuuden kanssa. Televisio elää lyhyiden lausahdusten maailmassa.

Nokkelat poliitikot pärjäävät ja menestyvät. Ajattelevat mutta hitaat putoavat kuvasta.

Äärioikeistolaisuus ja rasismikin voivat näyttää tekijöiltä, kun ne irrotetaan kokonaisuudesta.

Tämä voi maistua paperilta, siksi otan elävän esimerkin.

Naantalissa Pekka Siitoin tunnetaan, muualla huonommin. Kun meillä puhutaan äärioikeistolaisuudesta, usein vanhasta muistista ja arkistosta kaivetaan Pekan kuva. Hänet esitellään vaaran merkkinä.

Naantalissa se ei mene läpi.

Meillä onneksi luetaan, lehtiä ja kirjoja. Maissa, joissa lukutaito on vähäistä, television vaikutus on masentava.

Bordieu puhuukin henkisestä proletariaatista. Joukosta, jonka maailmankuva rakentuu television uutistarjonnasta.

Syventävääkin ohjelmaa on, mutta siihen ei jakseta syventyä.

Vaikka tulevaisuus näyttää miltä näyttääkin, ei ollut helppoa ennenkään.

Erään Turun liepeillä sijaitsevan kepulaiskunnan mahti-isäntä on joutunut huonoon huutoon kotiseutuarkistojen auettua.

Isännällä oli kuulemma 70-luvulla ollut oikea kotidemari.

Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomien päätoimittaja.