Surullinen budjetti köyhien kannalta

Viikonlopun aikana saimme kokea kollektiivista surua, äiti Teresan kuoleman, prinsessa Dianan ja 15-vuotiaan Karin hautajaiset. Yhteistä näille vainajille on, että he puolustivat aina heikompiosaisia.

Heikompiosaisten ja köyhien puolustaminen ei ole tuttu asia hallitukselle eikä valtiovarainministeriölle. Budjetissa esitetään toimeentulotukeen arviolta 300 miljoonan markan leikkausta. Toimeentulotukiasiakkaat joutuisivat omavastuisesti maksamaan seitsemän prosenttia bruttoasumiskustannuksistaan ja perheen toisen lapsen normia leikattaisiin viisi prosenttia ja kolmannesta lapsesta leikkaus olisi kymmenen prosenttia. Esitetty muutos leikkaisi tietyissä perhetyypeissä useita satoja markkoja ruokarahaa kuukaudessa.

Kun vielä muistetaan, että toimeentulotuen piirissä on noin 600000 kansalaista ja että toimeentulotukimenot ovat noin kolme miljardia markkaa, esitys on todella kohtuuton ja sitä ei voi hyväksyä.

Samanaikaisesti puolustusministeriön pääluokkaan esitetään viiden prosentin kasvua ja hankittavaksi kolme-neljä miljardia maksavia sotilashelikoptereita. Valtiovarainministeriön punakynä kohdentuu melko epäoikeudenmukaisesti, köyhiltä kyllä ollaan leikkaamassa, mutta ei puolustusmenoista.

Peruspäivärahaan esitetään kahden markan korotusta päivässä ja samanaikaisesti karenssiaikojen pidentämistä sekä ansioista tehtävää vähennystä nostettavaksi 4,5 prosentista 6 prosenttiin. Peruspäivärahaan tulee tosiaan pieni korotus, mutta SAK:n laskelmien mukaan ansiosidonnainen päiväraha laskee 5000-10600 markan palkkatuloista laskettuna ja suuret ansiosidonnaiset päivärahat eli yli 11000 markan tuloista laskettuna nousisivat. SAK:n ja ministeriön laskelmat tosin ovat ristiriidassa keskenään. Kun karenssiajat pitenevät, tämä tarkoittaa toimeentulotukiasiakkaiden määrän nousua. Vaikka valtio säästääkin, kunnat maksavat.

Budjetti on surullista luettavaa köyhimpien kansalaisten kannalta ja hallitus on voinut erehtyä pahoin luullessaan eduskunnan muitta mutkitta hyväksyvän budjettileikkaukset. Syksystä tulee erittäin vaikea ja eduskunnan kautta muutoksia budjetin painotuksiin tullaan esittämään.

Marjaana Koskinen
kansanedustaja (sd)