Pääkirjoitus 7.9.1997:
Ulkomaiset omistajat panneet
puhtia suomalaisyrityksiin

Entinen Nokian televisiotehdas Turun Mälikkälässä on noussut omistajan vaihdoksen jälkeen uuteen kukoistukseen.
Entinen Nokian televisiotehdas Turun Mälikkälässä on noussut omistajan vaihdoksen jälkeen uuteen kukoistukseen.

Kun hongkongilainen teollisuusjätti Semi-Tech viime vuoden kesäkuussa osti Nokian televisiotuotannon, perinteikkäällä radio- ja tv-paikkakunnalla Turussa elettiin epävarmoissa tunnelmissa. Pelättiin, ettei omistajanvaihdos turvaa Mälikkälän tehtaan tulevaisuutta, korkeintaan pitkittää kuolevan potilaan saattohoitoa.

Pelko on osoittautunut turhaksi. Semi-Techin isännyydessä turkulaistehdas on noussut uuteen kukoistukseen. Valmistus pyörii keskeytymättömässä kolmivuorossa, eikä sekään riitä tyydyttämään kaikkea kysyntää.

Vastaanottimia kootaan Mälikkälässä tänä vuonna puoli miljoonaa kappaletta. Se on tuplamäärä viimeiseen Nokian vuoteen 1996 verrattuna. Tuotantoa on laajennettu niin paljon kuin tilat ovat antaneet myöten. Työntekijöitä on palkattu lisää melkein sata.

Menestystarina ei ole ainoa laatuaan. Tunnetuin esimerkki ulkomaisen omistuksen siunauksellisuudesta on Masa-Yards. Norjalainen Kv¿rner teki sen, mihin valtion haltuun ajautunut Wärtsilä-Meriteollisuus ei pystynyt: jatkoi telakkateollisuutta Suomessa ja vielä perin kannattavasti.

Yhtä hyvää omistajaonnea sopii toivoa kotimaisen laivateollisuuden viimeiselle mohikaanille, Finnyardsille. Raumalaisyrityksen telakkatoiminta myytiin muutama viikko sitten niin ikään norjalaiselle Aker Maritimelle.

Omistajuuden kansainvälistyminen on elinkeinoelämässä yleistyvä ilmiö. Ulkomaalaisten yritysostot Suomesta ovat lisääntyneet kiihtyvällä vauhdilla erityisesti sen jälkeen, kun kaupan rajoituksia vuonna 1993 olennaisesti helpotettiin. Tällä hetkellä ulkomaalaisten kokonaan hallitsemia yrityksiä on Suomessa jo reippaasti toista tuhatta.

Vaikka pääosa ulkomaisista sijoituksista tehdään täkäläisiin pörssiosakkeisiin, myös kiinnostus kokonaisten yritysten ostoon on kasvanut. Semi-Techin invaasion lisäksi tuoreessa muistissa ovat sellaiset suurkaupat kuin lääketehdas Leiraksen myynti saksalaiselle Scheringille, Tampellan kattilatuotannon siirtyminen Kv¿rnerille ja Metsä-Serlan kemianteollisuuden myynti ruotsalaiselle Industri Kapitalille.

Miten omistajuuden vaihdos yleisesti ottaen vaikuttaa yritysten menestykseen ja toimintaan? Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuore tutkimus osoittaa, etteivät Masa-Yards ja Semi-Tech ole vain satunnaisia poikkeuksia.

Selvityksen mukaan ulkomaalaisille myydyt yritykset kasvavat kotimaisia nopeammin, asettavat itselleen vaativammat tulos- ja kannattavuustavoitteet, maksavat parempaa palkkaa, jos kohta ovat myös kärkkäämpiä leikkaamaan henkilöstökuluja eli irtisanomaan työntekijöitä.

Kiteytettynä kysymys on liiketoiminnan dynaamisuuseroista. Ulkomaalaisomisteiset yritykset osaavat sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, vaatia korkeaa ammattitaitoa ja panostaa innovaatioihin, markkinointiin ja kansainvälistymiseen. Tosin niiden etuna on usein myös emoyhtiön taloudellinen tuki, valmiit markkinakanavat ja valmiiksi pedattu rooli konsernin strategiassa.

Joka tapauksessa esimerkistä kannattaisi ottaa opikseen. Etlan selvityksen perusteella vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat turhan passiivisia ainakin täällä toimivien firmojensa omistajina.