Kolumni
Reijo Koski:
Vertako käsissämme

Otsikko saattaa tuntua rajulta ja se on tarkoituskin. Pariisissa traagisesti auto-onnettomuuden seurauksena kuolleen prinsessa Dianan veli lordi Spencer syytti Lontoossa sunnuntaina suoraan lehdistöä sisarensa menehtymisestä ja totesi journalistien käsien olevan veriset.

On kiistämättä totta, että julkisuuden henkilöitä kameroillaan metsästävät valokuvaajat, joita yleisesti paparazzeiksi kutsutaan, olivat ainakin osittain välillisesti aiheuttamassa kohtalokasta onnettomuutta.

Toinen asia sitten on, pitääkö maailman journalistien nyt pukeutua säkkiin, sirotella tuhkaa päälleen ja ottaa vastuu rakastetun prinsessan kuolemasta.

Pitkän lehtimiesurani aikana en ole milloinkaan ymmärtänyt, mikä ihmisiä kiehtoo salaa julkisuuden henkilöistä otetuissa valokuvissa. Useimmiten ne ovat suttuisia ja kohteet lähes tunnistamattomia. Kun tällaisista kuvista kuitenkin maksetaan maailmalla miljoonia markkoja, ei sinänsä ole ihme, että niitä myös otetaan.

Entä sitten vaikka otetaankin? Oikea kysymys kuuluukin, miksi niitä julkaistaan. Erityisesti Britannian bulevardilehdet näitä miljoonakuvia julkaisevat ja väittävät, että lukijat niitä vaativat. Totta on, että lehdet käyvät hyvin kaupaksi ja paparazzitkin rikastuvat.

Kysymyksessä on eräänlainen kehän kiertäminen, jossa kaikki välivaiheiden toteuttajat näkevät itsensä syyttöminä. Lopulta vain tuotteen loppukäyttäjä, lehden lukija, jätetään kantamaan vastuu kaikesta. Myös prinsessa Dianaan kohdistuneesta suoranaisesta vainoamisesta.

Onneksi ongelma ei juurikaan ole suomalainen. Sellainen käytäntö, joissa lukija syyllistetään lehden sisällöstä, on kaikkein arveluttavinta ja kestämättömintä lehtimiesetiikkaa.

Kyllä Suomessakin ilmestyy lehtiä, jotka mieluusti ovat julkaisseet salaa otettuja kuvia Britannian kuninkaallisista ja heidän edesottamuksistaan tai vaikkapa kelteisillään uima-altaalla viihtyvästä Tanskan prinssi Fredrikistä, mutta kukaan ei ole pystynyt osoittamaan, että tällaisille kuville olisi yhteiskunnassamme selvä sosiaalinen tilaus.

Eivätkä suomalaiset televisiokanavatkaan ole malttaneet jättää maailman julkkiksia rauhaan, kun ovat skandaalinsävyisiä filminpätkiä haltuunsa saaneet.

Roomassa 1950-luvulla syntynyt tirkistelykuvaus eli paparazzi-ilmiö on tullut kansainväliseen journalismiin pysyvästi. Missään suunnalla sitä ei ole lainsäädännöllisin keinoin saatu aisoihin. Ei Ranskassakaan, jonka yksityishenkilön suojaa vartioiva laki on Euroopan tiukimpia.

Myös Suomen laki on melko ankara, mutta ilmiön vähäisyys meillä johtuu aivan muista tekijöistä. Meillä ei juuri ole sensaatiojournalismia kiinnostavia yksityishenkilöitä. Paitsi tietysti niitä, jotka haluavatkin olla julkisuudessa keinolla millä hyvänsä.

Samat paparazzit, joita paetessa prinsessan auto törmäsi muuriin, ovat jo kaupanneet maailmalla kuolinkuvia onnettomuuden uhreista. Ainakin osa tarjouksen saaneista lehdistä on kieltäytynyt niitä ostamasta.

Hyvä niin, mutta varmaa on, että jonakin päivänä kuvat löytävät tiensä julkisuuteen.

Vaikka Pariisin onnettomuus on pysäyttänyt monet lehtimiehet itsetutkisteluun ja itsekritiikkiin, on liian optimistista uskoa, että siitä seuraisi käännekohta journalismin moraalissa. Ihminen on prinsessa Dianan kuoleman jälkeen yhtä raadollinen kuin sitä ennenkin.

On tietysti edistyksellistä, jos prinsessan kuolinkuvat pysyvät toistaiseksi piilossa. Minua kuitenkin ihmetyttää, mikä on se tekijä, joka ilman vastalauseita on sallinut Suomenkin televisiossa vuosien varrella esittää kymmeniä kertoja sitä tilannetta, jossa presidentti John F. Kennedyn aivonkappaleet lentävät auton takaluukun kannelle murhaluotien iskiessä Dallasissa.

Kun Spencerin jaarli sanoi lehtiväen käsien olevan veressä, hänen reaktionsa on ymmärrettävä purkaus kiukun ja syvän surun hetkellä. Se ei kuitenkaan ole koko totuus, ei edes Britanniassa.

Prinsessan poismenoon liittyy paljon kysymyksiä, joihin ei vielä ole vastausta. Koko syyn vierittäminen paparazzien niskoille olisi liian helppo ratkaisu.

Voi myös kysyä, miksi pariskunnan auto säntäsi valokuvaajia karkuun ilmeisellä ylinopeudella vaarallisessa paikassa. Eihän heillä kaiken järjen mukaan pitänyt olla mitään salattavaa yhteisen ravintolaillan jälkeen.

Kirjoittaja Reijo Koski on Turun Sanomien artikkelitoimittaja.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.