Pääkirjoitus 29.8.1997:
Sosiaaliturvan tukiviidakko
kaipaa ripeää uudistamista

Ei ole ollenkaan ihme, että suomalainen sosiaaliturvasäännöstö ja -käytäntö ovat vuosikymmenien kuluessa kasvaneet lähes läpipääsemättömäksi viidakoksi. Hallitukset toisensa jälkeen ovat jättäneet omat puumerkkinsä sosiaaliturvalainsäädäntöön, eikä kukaan ole huolehtinut säännöstön koordinoinnista. Lakeja on toistuvasti täydennetty kulloistenkin erityistarpeiden ja poliittisten voimasuhteiden paineissa.

Olikin jo korkea aika, että sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyi viime vuoden syksyllä toimiin lakiviidakon selkeyttämiseksi. Selvitysmieheksi asetettu Pentti Arajärvi on juuri valmistuneessa loppuraportissaan esittänyt kymmeniä parannuksia lainsäädäntöön. Jotkut niistä ovat olleet esillä ensi vuoden budjettia valmisteltaessa. Työ on kuitenkin niin mittava, että Arajärven toimeksiannon jatkaminen on paikallaan, jotta tukiviidakon raivaaminen saataisiin edes kohtuulliseen päätökseen.

Pyrkimys johdonmukaisiin kokonaisuuksiin leimaa Arajärven työtä. Hän ei ole niinkään pohtinut markkamääräisesti sosiaaliturvan hintaa kuin luomaan kannustavia elementtejä niin nopeaan opiskeluun kuin työelämässä mukana pysymiseen.

Pyrkimys on oikea, ja se tuo suomalaiseen sosiaaliturva-ajatteluun uusia näkemyksiä painottaessaan erilaisten tukimuotojen yhteen sovittamista sekä kansalaisten rohkaisemista passiivisen vastaanottajan asemasta muun muassa omaehtoiseen työntekoon, kouluttamiseen ja kuntoutukseen. Periaate, jonka mukaan omatoimisuus palkitaan, sopii hyvin suureen osaan nykyistä sosiaaliturvaa. Ei tietenkään kaikkeen.

Konkreettisin selvitysmies Arajärven esityksistä on muutos lapsilisien maksamiseen. Hänen mielestään lapsilisää pitäisi maksaa 18 ikävuoteen asti eli vuoden pitemmälle kuin nykyisin. Uudistuksella on hyvät toteutumismahdollisuudet jo vuoden 1999 budjetissa, sillä rahoituksesta ei tule ylivoimaisia vaikeuksia, jos selvitysmiehen mallia noudatetaan. Kun nykyisiä lapsilisiä leikataan 35 markalla ja sisarkorotuksia seitsemällä markalla sekä poistetaan 17-vuotiaiden opintoraha, on lisävuoden rahoitus hoidettu.

Arajärven raportissa puututaan myös Kelan tukiviidakkoon ja esitetään laitoksen menettelytapojen yhtenäistämistä. Se on hyvinkin tarpeen. Keskiviikkona Tampereella julkistettu tutkimus kansaneläkelaitoksen organisaatiosta ja toiminnasta antaa suorastaan masentavan kuvan keskeisestä sosiaaliturvan hoitajasta, sen ympärille rakentuneesta sakeasta viidakosta.

Tutkimuksen tekijän, apulaisprofessori Arvo Myllymäen mielestä Kelassa on kyllä paneuduttu lääketieteelliseen tutkimukseen, mutta omien rahanjakoperusteiden vaikutukset yhteiskuntaan ovat jääneet lähes kokonaan tutkimatta.

Kritiikki on viiltävää, mutta epäilemättä aiheellista. Laitos, jota perinteisesti ovat johtaneet syrjään vetäytyneet poliitikot, on tuuletuksen tarpeessa. Kelan uudistaminen onkin osa koko suomalaisen sosiaalipolitiikan uudistamista. Noin 60 miljardin markan jakajan toimintaa on vaikea edes valvoa, kun sitä säätelee toistatuhatta eri laeissa hajallaan olevaa säännöstä ja pykälää.