Antoisaa arkionnea

Jäyhinkin härmäläinen herkistyy kun oma lapsi sanoo tahdon tai saa lapsen. Näissä tilanteissa huomaa, miten tärkeä asia vanhemmille on lasten ja lastenlasten onni.

Rakkaus lapsiin ja lastenlapsiin on äitejä ja isiä yhdistä voima. Se, mitä me itsekukin pidämmme onnena sensijaan saattaa poiketa toisistaan kuin yö ja päivä. Toisille onni merkitsee tasaista eloa mummon mökissä. Toiset tarvitsevat haasteita, jopa haaksirikkoja maailman myrskyisillä vesillä.

Ääripäitä lienevät ihmiset, joiden onni särkyy pienistäkin vastoinkäymisistä ja ne, joille vastoinkäymiset merkitsevät haasteita, joista selviäminen antaa onnentunteen. Näin saavutettua onnea voidaan mielestäni kutsua arkionneksi. Arkirakkaus on oleellinen osa tätä onnea. Tähän rakkauteen kuuluu unelmia, mutta myös niiden särkymisiä. Arkirakkaudessa vastoinkäymisten ja surun hetkellä voimaa antavat yhdessä koetut hyvät hetket ja uusi unelma tulevasta hyvästä hetkestä.

Positiiviset muistot, uudet unelmat ja luottamus tulevaisuuteen ovat arkionnea ylläpitävä voimia. Nämä voimat eivät välttämättä kasva ja vahvistu ilman vastoinkäymisiä, jotka parhaimmillaan voimistavat yhteenkuuluvuutta ja onnenhetkinä koettuja myönteisiä tunteita. Onko tästä tehtävissä sellainen johtopäätös, että surun ja kaipuun aiheuttamat voimakkaat tunne-elämykset jalostavat meitä parhaiten arkeen?

Surusta ja kaipauksesta syntyvät ainakin parhaat myönteisiä tunteita herättävät sävelet ja laulut. Suru ja kaipuu sävytettynä onnen odotuksella sisältää voimakkaan tunnelatauksen ja voimistaa uskoa unelmiin. Tuskin kukaan voi elää ilman unelmia, mutta elämä yksin niiden varassa on mahdotonta.

Toteutunut unelma on elämän parasta antia, mutta se ei anna ikuista tyydytystä, onnea. Se voi toki antaa hyvän pohjan uusien unelmien toteuttamiselle, mutta ei enää anna arkionneen tarvittavia haasteita.

Mielestäni laulun sanat: Hetkisen vain onni kestää, loppua sen ei voi mikään estää, ovat paljon puhuvat. Pinnallisesti tulkittuna ne kuulostavat toivottomilta. Pintaa syvemmältä katsoen ne sisältävät antoisaan elämään tarvittavan perusviisauden. Eli emme voi saavuttaa mitään sellaista, joka antaisi ikuisen onnen. Tästä ei kuitenkaan pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että elämä olisi onnetonta.

Epäonni, vastoinkäymiset, jopa toteutuneiden toiveiden romahtaminen ovat tärkeä osa haasteellista elämää. Onnea toivottaessani en kuitenkaan toivo kenellekään vastoinkäymisiä. Niitä varmasti riittää - toisille enemmän, toisille vähemmän. Määrästä riippumatta joillekin yli sietokyvyn.

Lukemattomia ovat ne kerrat, jotka olemme toivottaneet itse kukin toisillemme onnea ja menestystä. Kuinka usein olemme miettineet toivotuksemme sisältöä? Mitä me onnella kulloinkin tarkoitamme? Kuinka usein olemme teoilla ja käyttäytymisellä edistäneet toisten onnea? Entä käynti ystävien luona kun heillä on ollut vaikeaa? Onko meillä ollut edes yritystä auttaa heitä?

Mahdollisuus arkionneen on mielestäni parasta mitä elämä voi antaa. Sanonta, jokainen on oman onnensa seppä sopii tähän asiaan parhaiten soveltaen niin, että jokainen meistä on paras edistämään antoisaa arkionnea.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille antoisaa arkionnea.

Kirjoittaja on yrittäjä ja Maskun kunnanvaltuuston puheenjohtaja (kesk).