Tuomioistuinkeskustelua
on syytä jatkaa

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg vaati (TS 24.8.) perustellusti uutta kurssia oikeuskeskusteluun. Keskustelu onkin luisunut sivuraiteelle. Tästä on hyvä esimerkki oikeusministerin ja korkeimman oikeuden presidentin hiljainen pohdiskelu siitä, pitäisikö perustuslakia muuttaa oikeusneuvos Vuoren saamiseksi pois virastaan. Ajatus yhtä tuomaria koskevan erityislain säätämisestä on oikeusvaltiossa varsin outo. Vakavasti ei myöskään voi suhtautua ministeritason ajatukseen tuomarin virassapysymisoikeuden sitomisesta jollain tavoin kansan yleiseen oikeustajuntaan. Missä ovat tällaisen järjestelmän esikuvat?

Hallberg toivoi keskustelun lavenevan arvokeskusteluun. Huonosti toimivaa lainsäädäntöä on korjattava, ja heikoista lainsäädäntöhankkeista on luovuttava. Entä tuomioistuimet?

Katson, että keskustelua niistä on syytä jatkaa eriytyneesti ja nimenomaan institutionaalisesta näkökulmasta. Kuinka hyvin tuomioistuimet täyttävät valtiosäännön mukaiset tehtävänsä, ja missä on korjattavaa? Pelkästään tuomioistuinmenettelyn kehittäminen ei anna vastausta näihin kysymyksiin. Kyse on laajasta asiakokonaisuudesta: tuomareiden nimitysjärjestelmästä ja virkaurasta, sisäisistä organisaatiokysymyksistä, työtehtävistä ja työn johtamisesta ja myös virassapysymisoikeudesta.

Oikeudellisessa opetuksessa on viime aikoina korostettu, että päätöksen kunnollinen perusteleminen on lainkäytössä keskeinen asia. Mielestäni Vuoren tapaus kuitenkin osoittaa, että tuomioistuin ei saa oikeutusta toiminnalleen pelkästään sisällöltään hyvillä ratkaisuilla. Sen lisäksi tuomioistuimen pitää olla instituutiona hyvin toimiva ja luotettava.

Pitääkö keskustelua käydä nimenomaan korkeimpien oikeuksien asemasta? Myönteistä vastausta puoltaa ensinnäkin aiheen ajankohtaisuus. Nimittäin korkeimman oikeuden jäsenen saama julkisuus on jo erkautunut henkilöstä ja kääntynyt instituution arvosteluksi.

Keskustelua ei ole syytä katkaista vaan päinvastoin jatkaa avoimin kortein. Myös tuomareiden ja muiden lakimiesten olisi osallistuttava keskusteluun tähänastista laajemmin. Toiseksi korkeimmat oikeudet ovat instituutioina toimineet perinteisessä järjestyksessä itsenäisyyden ajan alusta lähtien ja oikeastaan pitempääkin. Voidaan sanoa, että jo eräänlainen historiallinen olettama muutospaineesta viittaa tarpeeseen käydä keskustelua, arvioida ja tarvittaessa uudistaa. Juuri toiseksi mainittu peruste oikeuttaa keskustelun ulottamisen myös korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka sinänsä on selvinnyt viime ajan mylläkästä puhtain paperein.

Heikki Kulla
Turku