Pääkirjoitus 26.8.1997:
Suomalaisedustajat pärjänneet
hyvin Euroopan parlamentissa

Euroedustajilla on monta keinoa yrittää vaikuttaa EU:n parlamentin päätöksiin.
Euroedustajilla on monta keinoa yrittää vaikuttaa EU:n parlamentin päätöksiin.

Euroopan parlamentin suomalaisjäsenet ovat keskimääräistä aktiivisempia ja työteliäimpiä. Tähän johtopäätökseen on tullut Turun yliopiston tutkija Tapio Raunio. Eikä siinä kaikki. Hänen mukaansa toimeliaisuudella on saatu myös yhtä ja toista aikaan.

EU:n parlamentissa istuu Suomesta kuusitoista jäsentä. Kun nykyiset edustajat viime syksyn vaaleissa valittiin tehtäväänsä, moni epäili, tokko näin pienen joukon ääni yli 600-jäsenisessä edustuslaitoksessa järin kauaksi kantaa.

Euroopan parlamentista väitellyt Raunio myöntää (Satakunnan Kansa, 23.8.), ettei ole helppo mitata, miten parlamentin jäsenen aktiivisuus korreloi todellisen vaikutusvallan kanssa. Ahkeruus ja runsas esilläolo eivät vielä välttämättä merkitse tehokasta päätöksiin vaikuttamista.

Europarlamentissa jäsenyys on kaikilla sama, vain statukset vaihtelevat. Raunion mukaan avainpaikkoja ovat raportoijan tehtävät, valiokuntien puheenjohtajuudet ja oman poliittisen ryhmän keulapaikat. Niiden haltijoilla on selvästi rivijäseniä paremmat vaikuttamisen mahdollisuudet.

Raportoijan eli valiokunnan mietinnön kirjoittajan rooli on tärkeä siksi, että siinä pääsee jättämään puumerkkinsä koko parlamentin loppulausuntoihin. Kun mietinnön teossa onnistuu osoittamaan asiantuntemusta ja huolellisen valmistelun kykyä, avautuvat ovet ennen pitkää vielä tärkeämpiin toimiin.

Edellisen perusteella ainakin vihreiden Heidi Hautalalle voi povata loistavaa tulevaisuutta europoliitikkona. Päättyneellä istuntokaudella hän kirjoitti peräti kolme valiokuntamietintöä.

Yhteen raportointiin yltivät Sirkka-Liisa Anttila, Jörn Donner, Marjo Matikainen-Kallström, Riitta Myller, Mirja Ryynänen, Astrid Thors ja Paavo Väyrynen. Muut suomalaiset eivät ole vielä mietinnön laatijoiksi päässeet.

Avainroolien lisäksi vaikuttamisen keinoja on toki muitakin: suulliset ja kirjalliset kysymykset, aktiivinen puheenvuorojen käyttö, aloitteet ja niin edelleen. Arjen reaaliteetti kuitenkin on, kuten edustaja Pertti Paasio huomauttaa, että yksittäinen parlamentaarikko voi äärimmäisen harvoin puhua omista saavutuksistaan.

Kaikki olennainen tapahtuu poliittisten ryhmien yhteistyönä. Ryhmien kesken ratkaisee paljolti suuruus tai vaa'ankieliasema. Toisaalta henkilökohtaisilla kontakteilla EU:n todellisiin vallankäyttäjiin, komissioon ja ministerineuvostoon, lopullisiin päätöksiin voi vaikuttaa toisinaan vieläkin tehokkaammin.

Suomalaiset näyttävät omaksuneen varsin nopeasti EU:n päätöksenteon kulttuurin. Vaikka enemmistö edustajista on tehtävässään ensikertalaisia, eikä kukaan ollut mukana vielä täyttä viisivuotiskautta, selvää profiloitumista on jo tapahtunut. Suomalaiset tunnetaan mm. metsäpolitiikan, telelainsäädännön, energiapolitiikan, ympäristökysymysten ja parlamentin oman hallinnon osaavina tuntijoina.

Jotakin kehityksestä kertoo myös tutkijan näkemys, jonka mukaan suomalaiset ovat osoittaneet ruotsalaisia kollegojaan kypsempää suhtautumista omaan rooliinsa. Läntisen naapurin edustajia, jotka olivat EU-jäsenyyttä vastaan, ohjaa käytännön toimissa huonon häviäjän asenne.