Pääkirjoitus 24.8. 1997
Aikuisten liian kovat odotukset vievät lapsilta harrastamisen ilon

Lapsi on luonnostaan liikkuva, aktiivinen ja harrastuksiin hakeutuva. Hän innostuu helposti ja kokeilee auliisti uusia asioita. Harrastuksen kehittyminen omaehtoiseksi toiminnaksi edellyttää kuitenkin vanhemmilta viisasta myötä elämisen taitoa. Aikuisten liian kovat vaatimukset ovat valitettavan yleinen syy siihen, että lasten into lopahtaa ennen aikojaan.

Nuorenväen harrastuksia leimaa liikunnallisuus. Lajit vain vaihtelevat sukupuolesta, ikäkaudesta ja esikuvasta riippuen. Jalkapallo ja jääkiekko ovat poikien perinteisiä ykköslajeja. Tyttöjä vetävät puoleensa elastisemmat liikuntamuodot, tuoreimpana suosikkina aerobick.

Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen professori Risto Telama tietää kokemuksesta (HS 20.8.), miten ikä vaikuttaa valintoihin. Joukkuelajit ovat suosittuja myöhäislapsuudessa ja murrosiän alkuvaiheessa. Iän karttuessa kiinnostus alkaa siirtyä yksilölajeihin.

Alle 18-vuotiaista suomalaisnuorista peräti 76 prosenttia harrastaa liikuntaa urheiluseuroissa. Samaan aikaan, kun järjestöjen vetovoima on vahvistunut, omaehtoinen liikkuminen uhkaa hiipua. Pallo on paljolti vanhemmilla.

Yhteisöharrastusten voimaa osoittavat sellaiset perinteiset järjestöt kuin partio ja 4H. Ne ovat säilyttäneet hyvin asemansa kiristyvässä kilpailussa nuorten kiinnostuksesta. Osallistujamääriensä puolesta partio ja 4H-toiminta ovat edelleen kaksi suosituinta harrastusalaa.

Esikuvat ovat lapsille tärkeitä motivoijia. Mitä sakukoivut, jarilitmaset ja lolaodusogat edellä, sitä nouseva polvi perässä. Ei siinä kuitenkaan kaikki. Tohtori Jari Metsämuurosen tuoreesta tutkimuksesta käy ilmi, miten ratkaiseva vaikutus vanhemmilla on lasten harrastuksiin.

Isän ja äidin valinnat, heidän kiinnostuksena ja mukana olonsa ohjaavat jälkeläisten tekemisiä vielä suuria esikuviakin tehokkaammin. Kuten tutkija huomauttaa, lyhyeksi ajaksi lapsen voi saada innostumaan melkein mistä tahansa. Pysyvämpään, omaehtoiseen harrastukseen kannustaminen vaatii jo enemmän.

Pienenä harrastamisen tulisi olla leikinomaista ja hauskaa. Suorituksia ja saavutuksia tärkeämpää ovat ilo, nauru ja hyvä mieli. Vanhemmiten harrastukselta kaivataan osaamisen ja onnistumisen elämyksiä.

Mitä positiivisemmin lapsi lajissaan edistyy, sitä kernaammin hän siihen sitoutuu. Olennaista ei ole todellisen taidon taso, vaan se, kuinka taitavaksi hän itse itsensä kokee joukon jäsenenä.

Vanhempien viisautta on osata oikealla tavalla kannustaa jälkikasvuaan. Liiallinen suorituspaine ja tavoitteiden asettelu, joka tapahtuu kentän laidalla, ei kentällä, johtavat helposti harrastuksen lopahtamiseen.

Onnettomimpia ovat ne tapaukset, joissa aikuiset käyttävät lasten harrastustoimintaa omien täyttymättömien toiveidensa välikappaleena. Kun jälkeläistä piiskataan pelaamaan palloa ja soittamaan pianoa vanhempien oman kunnianhimon tähden, ollaan totisesti väärällä tiellä.