EU-vastustus jäi
poliittiseksi kiukutteluksi

Lehtikuva<br />Professori Kari Joutsamon mukaan Suomi ei tänään saisi yhtä hyviä liittymisehtoja EU:hun kuin syksyll& auml; 1994, vaan joutuisi hakijana entisten sosialistimaiden jonon jatkoksi. - Eduskunnan EU-keskustelun aikaan Paavo Väyr ynen varasi vuodevaatteet työhuoneeseensa.
Lehtikuva
Professori Kari Joutsamon mukaan Suomi ei tänään saisi yhtä hyviä liittymisehtoja EU:hun kuin syksyll& auml; 1994, vaan joutuisi hakijana entisten sosialistimaiden jonon jatkoksi. - Eduskunnan EU-keskustelun aikaan Paavo Väyr ynen varasi vuodevaatteet työhuoneeseensa.

Tarkastelin äskettäin syksyn 1994 EU-keskustelun kirjoituksia Helsingin Sanomissa, Kauppalehdessä ja Turun Sanomissa. Mielenkiintoisia olivat myös eräät nimellä painetut yleisönosastokirjoitukset.

Kommentit voi ryhmittää mustavalkoisesti kielteisiin ja myönteisiin kannanottoihin. Kielteisiä kommentteja julkaistiin yleisönosastoissa huomattavasti enemmän kuin myönteisiä. Tässä käyn läpi vain kielteiset kannanotot, jotka muutenkin näyttivät vangitsevan julkisen keskustelun syksyllä 1994.

EU-jäsenyyteen kielteisesti suhtautuvat toimitukselliset artikkelit sekä yleisönosastokirjoitukset voi jonkin verran yleistäen ryhmittää neljään kategoriaan:

1) Ns. Nkp:n linjoille jääneet, jäsenyyttä vastustavat tahot.

2) MTK:n piiristä täysjäsenyydessä piruja seinille maalanneet tahot.

3) Perustuslailliset teoreetikko- tai äärivasemmistotahot, jotka puhuivat suureen ääneen suvereenisuuden menetyksestä.

4) Ns. reunaehdoista ja myöhemmistä, paremmista jäsenyysehdoista puhuneet tahot.

Ensimmäisen linjan kannanotot jäivät melko vähiin. Näitä mielipiteitä esitettiin voittopuolisesti sen tyyppisinä, että maantiede sanelee politiikan - ystävät läheltä - viholliset kaukaa tai saksalaiset valtaavat rahalla sen, mikä II maailmansodassa jäi panssarein tekemättä. Asenteita sävytti katkeruus ja halu mollata epäasiallisin ja pieniin detaljeihinkin viittaamalla EU:ta kaikesta mahdollisesta, mikä maailmassa ei ylipäätään ole oikein.

Toisen linjan kannanotot olivat sidoksissa maataloustuottajien asemaan ja suurelta osin oikeutettuja taloudellisen epävarmuuden tuntojen ilmauksia siitä, otetaanko esim. eteläsuomalaisen viljanviljelijän edut täysjäsenyydessä huomioon. Kirjoittelu oli osin tunteenomaista, mutta mukana oli myös tiukan asiallista tutkittuun tietoon perustuvaa argumentointia. Mukana selvästi myös pyrkimystä vaikuttaa neuvotteluosapuolen, EY:n komission näkemyksiin.

Kolmannen ryhmän piiriin kuului ilmeisesti kahden eri tyypin edustajia: äärioikeistolaisiksi luonnehdittavissa olevia juristi-idealisteja, jotka eivät ymmärtäneet kansallisromanttisen suvereenisuuden olevan menneen maailman runebergilaisia haaveita nyky-Euroopassa ja toiseksi laskelmoivia vasemmistolaisia, jotka yrittivät demagogimaisesti ja poliittiset intohimonsa piilottaen vedota tavallisten äänestäjien ulkomaalaisvihaan. Suomessahan esiintyy edelleen esim. epäluuloa saksalaisia nahkahousuturisteja ja rantamökkien ostajia kohtaan.

Neljännen ryhmän edustajat olivat laskelmoivia julkisuuden poliitikkoja, etunenässä Paavo Väyrynen. Heidän sanomansa oli se, että muutaman vuoden päästä Suomi saisi paremmat neuvotteluasemat kuin juuri silloin syksyllä 1994. Nämä omilla poliittisilla suhdanteillaan pelanneet poliittiset keinottelijat itse eivät ole luonnollisestikaan myöhemmin katsoneet arvolleen sopivaksi viitata kyseisen ajanjakson kannanottoihinsa.

Tällä hetkellä kiihkottomasti tarkastellen voi todeta, että monet kannanotoista olivat todella sellaista roskaa, joka joutaa paperinkeräyksen kitaan hyödyttämään maamme kansantaloutta konkreettisemmalla tavalla. Tämä pätee ennen kaikkea ensimmäisen ja neljännen linjan näkemyksiin (moskovalaiset ja reunaehtonäkemykset). Moskova ei ole politiikassa noussut maatamme uudestaan määräileväksi.

Nykyään myöskään ei voisi enää saada niin hyviä liittymisehtoja kuin syksyllä 1994. Entisten sosialistimaiden jonon jatkona Suomen näkemyksille ei annettaisi samaa arvoa kuin aikanaan yhtenä Efta-maiden edustajana.

Kyseiset väitteet ovat historian tuomiona osoittautuneet valheellisiksi ja lähinnä lyhyen aikavälin poliittiseksi kiukutteluksi vailla kansallista painoarvoa.

Perustuslaillisten EU-vastustajien eräs väittämä oli, että Bryssel on uusi Moskova, monikansallisen imperiumin keskus, joka pyrkii hallinnoimaan toisilleen vieraita kansakuntia. Suomen suvereenisuus oltiin myymässä uudelle Moskovalle, ts. EU:lle. Tänään jäljellä ei ole mitään puolustusta niille väitteille, että Suomen suvereenisuus olisi jotenkin salaperäisesti liukunut Brysseliin. Sen sijaan Suomi on ottamassa paikkansa kansakuntana kansakuntien joukossa nykyisessä EU-aikakauden Euroopassa.

Etelä-Suomen viljanviljelijöiden epäluulot ovat edelleenkin jossain määrin oikeutettuja, erityisesti niiden alueiden osalta, jotka jäivät kaikkien tukialueiden ulkopuolelle. Poliittisen äänenpainon ylläpito pohjoisesta maataloudesta on EU:ssa ehdottomasti edelleen paikallaan. Kansainvälisen maatalouskaupan (mm. itälaajenemisen sekä WTO:n järjestelmän) aikaansaamien muutosten myötä suomalaisten on riittävässä yhteistyössä esim. ruotsalaisten kollegojensa kanssa pyrittävä takaamaan pohjoisen maataloustuotannon tulevaisuus.

Kari Joutsamo
Eurooppaoikeuden professori
Helsingin yliopisto