Pääkirjoitus 23.8. 1997:
Suomalaisen työn laatu ei enää kestä maailmalla

Suomalaisilla on perinteisesti vahva käsitys suomalaisen työn laadun etevyydestä ja kansainvälisen vertailun kestävästä tasosta. Viime vuosina on kuitenkin toistuvasti jouduttu toteamaan, että suomalainen laatu ei kokonaisuudessaan vastaa perinteistä kuvaa, eikä sen erinomaisuus ole täyttä todellisuutta. Monet yritykset tietävät jo varsin konkreettisesti, että laadulliset harhaluulot maksavat maltaita liikevaihdossa.

Valitettava tosiasia on tutkimustenkin valossa, että suomalainen teollisuus on monessa suhteessa pysynyt menneisyyden menestysten lumoissa ja jäänyt pahasti jälkijunaan laatukäsitysten uusimpien ajattelutapojen omaksumisessa. Pahin ja tunnetuin esimerkki laadun heikkoudesta on rakennusteollisuuden jälkeensä jättämä homeongelma.

Perinteinen suomalainen käsitys tuotteiden korkealaatuisuudesta perustuu siihen poikkeukselliseen tuotantotilanteeseen, jonka ikään kuin luonnostaan loi menestyksellinen kaupankäynti Neuvostoliiton kanssa.

Ensin sotakorvausten valtaisa urakka ja sen kunniakas läpivienti loi myytin suomalaisen teollisuuden loistavasta kyvykkyydestä nousta tuhkasta ja kehittyä osaamisen huipputaitajaksi. Sitten tuli tavaranvaihtoon perustunut idänkauppa, jossa laatu ei aina ollut ensimmäinen kriteeri.

Insinööritaidollisesti suomalainen teollisuus epäilemättä kehittyikin sodanjälkeisinä vuosina huimasti, mutta jostakin syystä monet suomalaiset yritykset ovat jääneet laatuajattelussaan pahasti menneisyyden luutuneisiin ajatusmalleihin.

Valtiotieteen tohtori Timo Silén Helsingin kauppakorkeakoulusta arvelee, että erilaisiin laatuvirheisiin uppoaa Suomessa viidennes liikevaihdosta. Hänen mielestään suomalaisia tuotteita on vaikea markkinoida, koska ne on rakennettu liiaksi insinööriosaamiseen liittyvien tuoteominaisuuksien varaan.

Väite tuskin on väärä. Suomalainen tuotanto ottaa liian vähän huomioon asiakkaiden todelliset tarpeet.

Suomessakin usein ihaillaan Japanin menestyksellistä kilpailukykyä, mutta ei osata kääntää japanilaisten tapaan asiakkaiden toiveita tuotteen ominaisuuksiksi.

Onkin aiheellista kysyä, tuijottavatko suomalaiset yritykset liiaksi kansainvälisen standardin mukaiseen laatujärjestelmään, josta sertifikaatit on kenties saatu, mutta jättävät asiakkaiden toiveiden toteuttamisen vähälle huomiolle.

Laadusta puhuminen ei ole alkuunkaan hienostelua, vaikka monet vielä sen sellaiseksi mieltävätkin. Kysymyksessä on pitkän päälle Suomen teollisuuden ja koko tuotantoelämän kansainvälisestä kilpailukyvystä, sen kehityksestä ja menestyksestä.

Laatutietoisuuden ja sen myönteisten tulosten saaminen näkyviin suomalaisessa tuotannossa ei ole yksinkertainen asia. Niin paljon kuin Suomessa onkin puhuttu laadusta, ovat käytännön toimet laatutason nostamiseksi jääneet kansainvälisessä vertailussa vähäisiksi.

Vanhakantaiset ja byrokraattiset rakenteet yritysmaailmassa ovat edelleen monin paikoin vastassa, kun laatukilpailukykyyn satsaamisesta pitäisi päättää. Varmaa kuitenkin on, ettei ilman tuntuvia sijoituksia tuotannon laatua parantaviin tekijöihin Suomella ole mahdollisuuksia pärjätä kiristyvillä kansainvälisillä markkinoilla. Myytteihin tukeutuva laatuajattelu ei kanna Suomea yli Emu-olojen kiristyvässä kilpailussa.