Kolumni 21.8.1997
Raimo Vahtera:
Tavanomainen mutta positiivinen

Filosofi Maija-Riitta Ollila läpivalaisee kirjassaan Moraalin tuolla puolen moraalia tavalla, joka ravistelee hedelmällisesti arkisia ajatusluutumiamme.

Kuvitelmat kauniin pienuudesta poksahtavat saippuakuplien tavoin, kun Ollila muistuttaa, miten hauraita ne ovat.

Avioero, äskettäin paljastunut syöpä, joukkomurhat, katulapset, maailman nälkä- ja ekokatastrofit saattavat hankaloittaa elämän pienten ilojen havaitsemista, ellei ole todella tarkkana.

Ammattietiikat Ollila runttaa kunnolla, ja pääosin perustellusti. On ilmiselvää, että yrityksen juristin sydäntä lähinnä on yritys, vasta jonkun matkan päästä tulee yhteiskunta ja yhteinen etu.

Kun vielä tiedetään, että meidänkin yhteiskuntamme on lainmukainen muttei oikeudenmukainen, ristiriita on järjestelmään rakennettu.

Juristi, joka lakiin nojaten toimii yleistä etua vastaan, on epäilemättä ammattikuntansa ja sen etiikan mallikas edustaja.

Entinen pankinjohtaja Ulf Sundqvistkin murehti julkisuudessa hänelle langetettua laskua, sen kohtuuttomuutta. Kovin monta ajatusta, saati tekoa, häneltä ei lie riittänyt lähimmäisille, jotka ovat hänen viulujensa maksuun vasten tahtoaan osallistuneet.

Toimittajia, joilla on oma eettinen koodistonsa ja jotka usein perustelevat tekemisiään journalistien ammattietiikalla, hyvällä lehtimiestavalla, Ollila kurmottaa myös filosofin kädellä.

Hän sortuu kuitenkin samaan kuin toimittajatkin tapaavat: yleistykseen.

Ollila huomauttaa, että toimittaja toimii kolmenlaisten vaatimusten ristipaineessa: hänellä on omat henkilökohtaiset moraaliset vakaumuksensa ihmisenä ja toimittajana, hänellä on yrityksensä arvot, joille on oltava lojaali ja loppujen lopuksi koko yhteisön etiikka.

Ollila kysyykin, mitä hän noudattaa, jos ristiriitoja syntyy?

Ennen kuin kysymykseen voi yrittää vastata, on kuvattava samaa asiaa toisesta näkövinkkelistä. Kaiken yllä - tai alla - on tiedonvälityksen etiikka, siitä on johdettu ammattikunnan etiikka.

Yrityksissä syntyy tai tehdään yrityksen eettinen koodisto, jota siellä pyritään noudattamaan. Se voi olla enemmän tai vähemmän julkilausuttu talon tapa tai jopa kirjaksi koottu ohjeisto.

Siinä voidaan säädellä esimerkiksi sitä, miten osallistutaan matkoihin. Otetaanko vastaan matkakutsuja - niiden oletetaan edellyttävän juttuja. Jos otetaan, mennäänkö kutsujan kyydillä vai maksetaanko itse jne.

Eettisiä ongelmia voidaan tehdä ja on tehty hyvinkin pienistä asioista.

Viime kädessä jokainen toimittaja vastaa itse itselleen ja yhteisölle siitä, mitä tekee ja miten tekee.

Maija-Riitta Ollila siteeraa kirjassaan Fred I Dretsken lausetta Alussa oli informaatio ja toteaa, että kohta sen jälkeen heräsi kysymys informaation välittämisestä.

Tiedonvälityksen etiikka kumpuaa juuri siitä kysymyksestä. Se ei ole vain toimittajan tai kuvaajan kysymys. Se koskee myös ministeriä tai aviopuolisoa.

Vastaus Ollilan esittämään kysymykseen on sidoksissa yksilön omiin valintoihin. Todellisia ristiriitatilanteita syntyy harvoin. Alan työehtosopimuskin jossain mitassa suojelee toimittajaa niiltä.

Jos mediayritys on valinnut vahvan journalistisen tason myyntivaltikseen, toimittaja voi nukkua yönsä hyvin.

Jos toimittaja on valinnut oman erinomaisuutensa myyntivaltikseen, haastateltava ei voi nukkua öitään hyvin.

Ympäröivä yhteiskunta säätelee mediaa siinä kuin muutakin toimintaamme. Mitäpä hyvä lehtimiestapakaan on kuin ajassa vallitsevaa ns. hyvää tapaa.

Ollila huomauttaa, että moderni markkinatalous kahlitsee käyttäytymistämme tiukemmin kuin mikään luostarisääntö.

Ihmisen on oltava positiivisen tavanomainen.

Hän voi rajoitta heittäytyä nautintoihin, jotka kehittävät ennen kaikkea keskinkertaisuutta. Suositeltavia nautintoja ovat muun muassa vaahtokylvyt, golf ja hieronta.

Tällaisessa ympäristössä pitää olla kieli keskellä suuta, kun pyrkii olemaan omaperäinen, uskalias ja ylläpitämään tasoa.

Siihenhän me kaikki kuitenkin pyrimme, vai kui.

Kirjoittaja on Turun Sanomain päätoimittaja.