Pääkirjoitus 21.8. 1997
Norjan demarien valittava
yhteistyö tai tie oppositioon

Kun norjalaiset l5. päivä syyskuuta käyvät äänestämässä suurkäräjävaaleissa, heidän on mietittävä tavallista perusteellisemmin, mille puolueelle äänensä antavat. Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan vaalin tulos näyttää muodostuvan varsin ongelmalliseksi ja toimivan hallituksen muodostaminen vaikeaksi.

Vallankahvassa oleva Thorbjörn Jaglandin sosiaalidemokraattinen hallitus on joten kuten pystynyt pitämään ohjat käsissään vuoden 1993 vaaleissa saavutetun 37 prosentin kannatuksen voimalla. Nyt puolueen kannatus on painumassa alle 30 prosentin, ja se merkitsee väistämättä ainakin yksinään hallitsemisen loppua.

Norjan demarit ovat ruotsalaisten aateveljiensä tapaan vierastaneet kokoomushallituksia ja hallitusyhteistyö porvaripuolueiden kanssa on ollut käytännössä mahdottomuus.

Syyskuun vaalien jälkeen uudet vaihtoehdot saattavat tulla tavanomaista tarkempaan harkintaan. Pääministeri ja puoluejohtaja Jagland on varoittanut poliittisen pattitilanteen syntymisestä ja vedonnut norjalaisiin työväenpuolueen kannatuksen kääntämiseksi nousuun. Jagland on mennyt jopa niin pitkälle, että hän on uhannut lyödä hanskat tiskiin, jos demarien kannatus jää vaaleissa alle nykyisen 37 prosentin.

Uhkaus tuskin on tarkoitettu täysin vakavasti otettavaksi, mutta se kuvastaa johtavan puolueen epätoivoista asemaa kiihtyvän vaalikampanjan pyörteissä.

Vaalikuviot on pahanpäiväisesti sekoittanut oikean äärilaidan populistinen edistyspuolue, joka on meneillään olevassa kampanjassa nostanut viime vaalien 6,3 prosentin kannatuksensa jo 20 prosentin tietämiin.

Puolueen johtaja Carl I. Hagen on sumeilematta luvannut norjalaisille kaikkea hyvää alenevista veroista kohenevaan sosiaalipoliittiseen uudistusohjelmaan ja laskevaan bensiinin hintaan.

Pääministeri Jaglandin aseet ovat vähissä, kun Hagen röykyttää demareita kyvyttömyydestä hyödyntää Norjan erinomaista taloudellista asemaa ja öljystä pulppuavaa rikkautta.

Hagenin vahvuus on siinä, että hän on oikeassa puhuessaan Norjan rikkauksista, mutta on aivan eri asia olla johtamassa maata kokonaisvaltaisesti kuin jaella oppositiosta runsaudensarven anteja joka puolelle.

On hyvin todennäköistä, että Norja olisi nopeasti huikean inflaation vallassa, jos hallitus ryhtyisi jakamaan ja lisäämään hyvinvointia siihen malliin kuin populistit esittävät.

Norjankaan vaaleja ei ratkaista mielipidekyselyillä. Demarit ovat ennenkin pystyneet kääntämään kampanjan aikaiset menetykset menestykseksi vaaliuurnilla. Silti pääministeri Jaglandin olisi uhkausten asemesta viisasta suhtautua asiallisesti yhteistyöhön porvaripuolueiden kanssa.

Thorbjörn Jaglandin kannalta syyskuun vaalit ovat ensimmäinen tulikoe Norjan todellisena johtajana. Vaikka hän on ollut puoluejohtaja vuodesta 1992, hän oli täysin Gro Harlem Brundtlandin varjossa aina siihen saakka, kunnes tämä luopui pääministeriydestä viime vuoden lokakuussa.

Avainkysymys Norjan demarien kannalta vaaleissa onkin, hylkäävätkö syrjään vetäytyneen Brundtlandin kannattajat sekä puolueen että Jaglandin ja kanavoituuko kansalaisten yleinen protestimieliala edistyspuolueen kautta niin vahvana kuin kuukautta ennen vaaleja näyttää.