Steven Thomasille
kaikki sallittua?

Täysin käsittämättömän puolustuspuheenvuoron sai käyttää Steven Thomas valtakunnallisessa televisioverkossa hiljattain. Ei kai nyt enää, kun kaiketi kaksikin oikeusastetta on tuomionsa antanut, ole minkään puolustelun ja selittelyn paikka. Se olisi ollut oikeussalissa jo ajat sitten.

Kaiken kaikkiaan käsittämätöntä liberalismia. Verovaroin virkavalta on tutkinut, verovaroin syyttäjä on syyttänyt, verovaroin toimiva tuomiolaitos on tuominnut ja nyt verovaroin ylläpidetty televisioverkko antaa vielä mahdollisuuden puolustella rikollista tekoa. Tästä puolustelusta tehty päätös menee kyllä vankilaviranomaisten piikkiin.

Miten voi olla mahdollista, että vasta 14 vuodeksi kiven sisään tuomittu vanki puolustelee tekoaan televisiossa ja esittää näkemyksiään, että hän on rasistisen poliisin uhri? Onko meidän vankilalaitoksessa enää mitään kontrollia, mitä vangit saavat tehdä? Toisaalta voidaan kysyä, onko verovaroin kustannetulla televisiotoiminnalla mitään kontrollia, mistä se ohjelmaansa tekee?

Tunnettua on että meidän vankilalaitoksemme, sekin pääasiassa verovaroin ylläpidetty, lepsuilee mennen tullen. Ei taida enää niin suurta rikollista olla, etteikö hän ensimmäisen kuukauden aikana pääse jo kotilomalle? Tämä siksi, että vangin yhteys omaisiin ja yhteiskuntaan säilyy.

Samaan aikaan ihmetellään vankiloihin kannettavien huumeiden, kännyköiden ja aseiden määrää. Eikö vapausrangaistus koske myös ihmisen vapauksia esiintyä vankilan ulkopuolella vaikkapa median välityksellä? Näin ainakin pitäisi olla.

Vankilalaitokseen on aivan turha rakentaa mitään erikoisosastoja vaarallisille rikollisille niin kauan kuin sinne on kaikille vapaa pääsy ja vankien lomien kanssa lepsuillaan edellämainituilla verukkeilla. Pitää ottaa myös huomioon, mihin verovaroja todella käytetään. Maksajia on aina edellisvuotta vähemmän.

R. Jokiniemi