Elintarviketalous
uhattuna

Euroopan unionin komission esitys maatalouspolitiikan uudistamiseksi herättää üVarsinais?-Suomessa pelonsekaisia ajatuksia tulevaisuudesta. Komission esitys kulkee nimellä: üAgenda? 2000.

Maatalouskomissaari Franz üFischlerin? johdolla valmisteltu ohjelma pyrkii ratkomaan ongelmia unionin kannalta katsottuna. Ohjelma ei tyydytä jäsenmaita, eikä varsinkaan niitä maita, joissa viljelyolosuhteet ovat kaikkein vaikeimmat ja tästä johtuen satotasot alhaisimmat.

Komission tarkoituksena on pudottaa maidon tuottajahintaa 10 prosenttia, viljan hintaa 20 prosenttia ja naudanlihan hintaa 30 prosenttia. Kuten tunnettua rehuviljan jatkojalostustuotteet, sianliha ja kananmunat ovat sekä hinta- ja kiintiömääräysten että tukijärjestelmien ulkopuolisia vapaita tuotteita. üAgenda? 2000 ei mainitse näistä tuotteista mitään uutta eli toisin sanoen siirtymäkauden jälkeen me joutuisimme kilpailemaan samoilla ehdoilla tanskalaisten ja keskieurooppalaisten kanssa. Jokainen käsittää miten tässä kilpailussa käy.

Suomen ja suomalaisten, niin kuluttajan kuin tuottajankin kannalta kyse on kerrankin asiasta, josta voidaan olla samaa mieltä. On olemassa yhteinen etu.

Kun aina aikaisemmin ruoka oli ostajan mielestä liian kallista ja myyjän mielestä liian halpaa, niin nyt unionin määrätessä niin hinnat kuin tuetkin, on kaikkien suomalaisten etujen mukaista saada Brysselistä mahdollisimman paljon rahaa takaisin jäsenmaksujemme vastineeksi.

Rahaa Brysselistä voi saada pääosin vain maataloustukeen ja aluepolitiikkaan. Tämän asian ovat muut jäsenmaat tajunneet jo aikoja sitten. Ollessani kaksi vuotta Brysselissä Euroopan parlamentissa, sain konkreettisesti nähdä, miten yksimielisesti, voimakkaasti ja sitkeästi muut maat ajoivat maataloutensa etuja poliittiseen kantaan katsomatta.

Mikäli komission esitys edes lähimainkaan toteutuu, niin se merkitsee suomalaiseen maatalouteen ja sitä kautta elintarviketalouteen mullistavia muutoksia. Maidontuotanto tulee tulevaisuudessa siirtymäajan jälkeen kattamaan vain nestemäisten tuotteiden, lähinnä kulutusmaidon valmistuksen. Loppuosa maitotaloustuotteista katetaan tuonnilla. Naudanlihaa tuotetaan ainoastaan lypsykarjan sivutuotteena.

Sianlihan ja kananmunien tuotanto loppuu lähes kokonaan täysin kannattamattomana. Ennen loppumistaan tullaan tähän maahan tuomaan vielä kaikki halvat rehut ja niiden raaka-aineet huolimatta erilaisista taudeista. Pääsemme tutustumaan kehitysmaiden halpatuotteisiin kuten tapiokaan.

Viljanviljelyä jatketaan tiloilla harrastuksenomaisesti niin kauan kuin vanha konekanta ja isäntäväki kestää. Edelleen asutaan ja elellään maatiloilla, mutta toimeentulon on tultava muualta, etelässä pääasiassa palkkatuloina.

Itsestään selvää on se, että suomalainen elintarviketeollisuus ei pärjää kilpailussa käyttämällä ulkomaista raaka-ainetta. Ulkomaiset kilpailijat saavat aina raaka-aineensa halvemmalla johtuen sekä rahdeista että kauppapolitiikasta. Suomalaisen maatalouden häviäminen johtaa myös suomalaisen elintarviketeollisuuden katoamiseen.

Mitä sitten on tehtävissä, jotta komission ehdotus ei Suomen osalta toteutuisi. Mielestäni ainoa vaihtoehto on saada koko Suomi perustettavaan uuteen tukivyöhykkeeseen, jolla olisi rajoitettu selvästi määriteltävissä oleva alue ja jolle voitaisiin maksaa unionin varoista tukea, joka kompensoisi ilmasto-eroista johtuvan satotasoeron. Tällainen tuki on routarajaperusteinen tuki.

Routarajaperusteisen tukijärjestelmän läpimeno olisi hoidettava vuoden 1999 toisella puoliskolla Suomen ollessa unionin puheenjohtajamaana. Neuvottelut tulisi aloittaa valmistelujen osalta välittömästi tavoitteena kehittää tukijärjestelmä, jossa me itse voisimme päättää tuen jaosta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja.