Kolmas sektori ei
poista työttömyyttä

Kolmannella sektorilla ymmärretään yksityisen sektorin - siis yritysten ja muun elinkeinoelämän - ja julkisen sektorin - siis valtion ja kuntien - ulkopuolelle jäävää, kansalaisten omatoimisuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa, laajaa järjestöjen kenttää.

Laman myötä kuntasektorin voimavaroja on rajusti supistettu, mikä on vaikuttanut kuntien palvelutarjonnan kehittämiseen. Tämä on nostanut esiin keskustelun kolmannen sektorin vahvistamisesta palvelujen tuottajana.

Järjestöt tekevät arvokasta sosiaalista työtä, Punainen Risti, Syöpäyhdistys, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Ensi-kodit jne. En kuitenkaan näe, että järjestöjen tehtäväaluetta voidaan nykyisestä merkittävästi kasvattaa.

Palvelujen tuottaminen kuntalaisille on kotikunnan tehtävä. Ei pidä unohtaa, että kotikunta luo palveluja, palvelut ovat työpaikkoja ja tulonsiirtoja, tasa-arvoisuutta, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Tutkimusten mukaan kuntalaiset luottavat kotikunnan tuottamiin palveluihin, sillä ne ovat laadukkaita ja pitkäjänteisiä. Tätä turvaverkkoa on syytä vaalia.

Perustellusti voidaan myös kysyä, onko enää vapaaehtoistyötä sellainen toiminta, joka kokonaan rahoitetaan valtion ja kunnan varoin.

Mitä kolmannen sektorin mukaantulo sitten käytännössä merkitsee kunnan työpaikoilla? Esimerkiksi sitä, että kunnallisesta hoito- ja hoivatyöstä irtisanottu henkilö saattaa työmarkkinatuen ja työllistämistuen turvin palata takaisin entiseen tehtäväänsä kolmannen sektorin edustajana, samaan tehtävään, mutta pienemmällä palkalla. Koska näissä tehtävissä palkka ei alun alkaenkaan ole ollut kovin korkea, elämisen ehdot haetaan toimeentulotuesta. Koska kaikki nämä vaativat oman hallintonsa, myös järjestöissä, ainakaan byrokratian vähentämisestä ei voida puhua.

Tilastokeskuksen arvion mukaan kolmas sektori työllistää Suomessa noin 3,2 prosenttia työvoimasta. Vaikka kasvu olisi nopeaakin, työttömyysongelmaamme kolmas sektori ei voi ratkaista. Ei riitä, että työttömälle tarjotaan mielekästä askartelua, työttömällä tulee olla oikeus normaaliin työsuhteeseen - palkalla, jolla elää, ilman toimeentulotukea - ilman kolmannen sektorin ruoanjakelun kassia.

Valtiontalous on vakaantunut ja velan kasvu tehtyjen yli 20 miljardin säästöjen johdosta voimakkaasti hidastunut, mutta vielä tänä vuonnakin velka kasvanee joitakin prosentteja.

Jatkossa verohelpotukset tulisi suunnata oikeudenmukaisemmin ja parhaiten tämä toteutuisi ruoan arvonlisäveroa alentamalla. Näin verohelpotusten merkitys olisi suurempi heikossa taloudellisessa tilanteessa eläville, joiden tuloista suurin osa menee ravintoon.

Valtiontalouteen ruoan arvonlisäveron alentaminen ei aiheuttaisi kovin suurta lovea, sillä myös kysyntä lisääntyisi ja niin myös veron tuotto.

Ruoan verotuksen alentaminen on yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisin ratkaisu, jota varakkaidenkaan ei luulisi vastustavan, sillä ruokaahan tarvitsevat kaikki. Mitä tulee ministeri Sauli Niinistön kantaan, että esitetty yhden prosenttiyksikön alennus on niin pieni, että se ei näy ruuan hinnassa, siihen on olemassa helppo ratkaisu. Alennetaan arvonlisäveroa enemmän, esimerkiksi aikaisemmin esittämäni viiden prosenttiyksikön verran.

Asiaan on syytä palata budjettiriihessä ja tupo-pöydässä.

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd) ja Uudenkaupungin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.