HVK vesittyi

Hallitusten välisen konferenssin eli HVK:n keskeisin tavoite on ollut Maastrichtin sopimuksen tarkistaminen, jotta Euroopan unionin instituutiot voisivat toimia tehokkaammin valmistautuessaan tulevaan unionin laajentumiskierrokseen. Tavoitteena on ollut myös se, että keskeiset hallitusten väliseen yhteistyöhön kuuluvat politiikan osa-alueet, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja sisä- ja oikeusasiat, saataisiin koordinoidumman ja toimivamman yhteistyön piiriin myös unionitasolla.

Loppusuoralle edennyt hallitusten välinen konferenssi ei ilmeisestikään tuo toivottua tehostusruisketta instituutioiden valtasuhteisiin liittyvään sekamelskaan. Loppuasiakirja tulee olemaan vesitetty lehmänkauppaluettelo, jossa tavoitetasoa on madallettu niin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuin määräenemmistöpäätöksentekoon liittyvissä kysymyksissä. Keskeisin ja tulevan kehityksen kannalta kauaskantoinen muutos aiempaan on mielestäni sisä- ja oikeusasioissa tehtävän päätöksenteon mahdollinen siirtyminen yhteisöpäätöksenteon eli EU:n piiriin.

Hiljattain järjestetyssä Noordvijkin Eurooppa-neuvoston kokouksessa keskusteltiin laajasti unionin ns. kolmannen pilarin eli sisä- ja oikeusasioiden yhteisöllistämisestä, mikä tarkoittaisi mm. Schengenin passivapaaseen vyöhykkeeseen liittyvien kysymysten siirtymistä unionin päätettäväksi. Muutos olisi erityisen merkittävä, sillä samalla kertaa yhteisöpäätöksentekoon siirtyy rajavalvontaan sekä pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkoihin liittyviä kysymyksiä.

Aihe on arka monille valtioille, jotka pelkäävät vallan luisuvan liiallisesti unionitasolle. Hyvänä esimerkkinä on brittien, irlantilaisten ja tanskalaisten nuiva asenne yhteistyön syventämiseen sekä ranskalaisten halu pitää omissa käsissään HVK-pöydässä käsitelty kysymys rajavalvonnan sälyttämisestä suurimmaksi osaksi unionin harteille. Kysymystä ei kuitenkaan pitäisi lähestyä puhtaana toimivallansiirtokysymyksenä, vaan pikemminkin pohdintana, miten jokaiselle valtiolle ja kansalaisille taattaisiin parhaimmat mahdollisuudet hyötyä vapaan liikkuvuuden tuomista eduista.

Yhteisöpäätöksenteon laajentumista sisä- ja oikeusasioissa on pidettävä positiivisena useastakin syystä. Ei sovi unohtaa, että yhteistyötoimien tulee ennen muuta täydentää jokaisen valtion käytössä olevaa keinovalikoimaa, ei korvata sitä. Yhteistyön tärkein motiivi on kansalaisten turvallisuudentunteen vahvistaminen - vapaan liikkuvuuden tuomat edut on turvattava niille kansalaisille, jotka ne ansaitsevat. Väärinkäytöksiä ja rajoja ylittävää rikollisuutta, kuten huumekauppaa ja terrorismia, vastaan on luotava tehokas torjuntajärjestelmä oloissa, joissa näkyvän valvonnan määrä on minimissään unionin alueella. Tämä edellyttää tehostuvaa tietojenvaihtoa niin poliisi- kuin tullitoiminnassakin. Päätöksenteon yhteisöllistäminen sisä- ja oikeusasioissa mahdollistaa myös käytännön etenemisen joustavuusperiaatteen mukaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että jotkut jäsenvaltiot eivät voi vastuksellaan estää muiden tavoittelemaa syvenevää yhteistyötä. Schengenin sopimus on tästä hyvä esimerkki, sillä Englanti ja Irlanti ovat ja näillä näkymin myös pysyvät järjestelmän ulkopuolella.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko ja jäsenenä Euroopan parlamentin kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunnassa