Mistä tulit,
kusta tulit

Kesä hehkuu jälleen heleimmillään.

Tuntuu siltä, että kaikki tiet vievät kohti lomamökkejä, tai ainakin lomalaitumia.

Varsinaissuomalainen luonto pursuilee rehevyyttään lempeine ja lämpimine vesineen.

On helppo löytää löhöpaikka,pidellä ongenvapaa, tai vaikka vain katsella taivaan sineen ja tuntea kuinka koko luomakunta sykkii voimakasta elämän ääntä äänetönnä.

Tämän ovat huomanneet myös monet ulkomailta muuttaneet kansalaiset. Hekin ovat oppineet rakastamaan tätä jäyhän ja kalseankin maan vapautunutta ja vapauttavaa ajanjaksoa, jolloin meistä hiljaisista ja harvasanaisista paikkakuntalaisista tulee hilpeitä ja seurallisia.

Sanat ja kuulumiset vaihtuvat paljon vaivattomammin helteisessä kesäsäässä kuin viiman viillellessä taikka pyryn puistellessa katujen ja teiden reunuksia.

Kesällä unohtuu usein sekin, että tuo vierasta kieltä puhuva on tullut kenties ottamaan meiltä jotakin, sillä sehän voi olla vain turisti, joka palaa lomansa loputtua takaisin kotiinsa ja jättää meidät taas rauhaan.

Mehän tämän maan olemme rakentaneetkin!

Tai ainakin isämme ja esi-isämme.

Samoin kuin noiden ulkomaalaistenkin esivanhemmat ovat tehneet omassa maassaan.

Rajat vain on viskottu sinne tänne, erottamaan sun ja mun maita, kunkin hallita ja kehittää.

Mikä on minun ei siis ole sinun, tai päinvastoin.

Mutta maapallo on kuitenkin kaikesta huolimatta meidän jokaisen yhteisen rakentamisen sija, jossa kaikilla on oikeus elää onnellisina, omistajina, niin sanoakseni.

Mitä siis väliä missä me synnyimme, joka tapauksessa synnyimme jollakin kohdalla samaa palloa.

Emmehän me ihmiset ole muutenkaan kaikki samalla muotilla tehtyjä; toisella on siniset silmät ja toisella ruskeat, toinen on pidempi kuin toinen tai laihempi kuin toinen, toisen iho ruskettuu paljon herkemmin kun toisen, toisella on pidemmät jalat kuin toisella tai pienemmät kädet kuin toisella...mutta toisella on aina paremmin, niinhän se on aina ollut.

Tai jos itsellä olisikin paremmin niin siitä ei sovi irrottaa muruakaan toiselle...

Jokainen on oman onnensa seppä, sanoo vanha viisaus.

Ja on ihan oikeassa.

Jokaisella vain kun ei oikein tahdo olla niitä sepän taitoja, eikä tarveaineitakaan.

Rahasammon takominen kun kysyy sekä kykyä että kestävyyttä, rautaisen tahdon lisäksi.

On ihailtavaa, että niin monet ulkomaalaiset ovat uskaltaneet ryhtyä yrittäjiksi maahamme, eihän meistä monikaan pysähdy tekemään ostoksia heiltä.

Osaavatko ne edes puhua meidän kieltä? Onko niillä samat lait kun meillä muilla? Pelottaa, pelottaa?

Kunnes kerran pysähtyy, ja katsoo vieraan kulttuurin edustajaa avoimin silmin kuin vierasta, joka tulee kylään. Kysytään mitä kuuluu, kuinka voit? Ehkä tulijalla onkin tietoa, jota meillä itsellämme ei ole ollut. Ehkä hän haluaa jakaa sen kanssamme tuliaisina; kantaa pöydälle omat eväät, talonväenkin tasata.

Kirjoittaja on Varissuolla asuva freelance-toimittaja.