Päivän Pistot -kolumni
Aimo Massinen:
Karhuja ja muita eläimiä

Kesän uutinen on maaltapako. Maaseutu tyhjenee.

Nyt jopa karhutkin urbanisoituvat, muuttavat maalta kaupunkiin.

Ovatko jo luomakunnan viattomat eläimetkin kyllästyneet pääministerin mainitsemaan maakuntien kepuhegemoniaan?

Pysykööt metsän kontiot kepun korpimailla. Meillä kaupunkilaisilla on kokoomusdemareissa ja verokarhussakin kestämistä riittämiin.

Asunto- ja avioliittomarkkinoilla on myös yhä kiristyvämpää. Hyvästä kämpästä ja kumppanista on taas pulaa.

Seurasin lomalla mökin pihassa raivoisaa reviiritaistelua, kun puolisonsa menettänyt tai muuten kumppanitta jäänyt Herra Kirjosieppo kamppaili pitkään oman pönttönsä puolesta.

Lopulta Herra Kirjosiepon oli kuitenkin antauduttava. Herra ja Rouva Kuusitiainen pääsivät päivien yritysten jälkeen pihapöntön haltijaksi.

Nyt siellä sirkuttavatkin jo nälkäiset poikaset. Toivottavasti tiaisperhe selviää hengissä elämäntaipaleelle niin, ettei mökin liepeillä liikuskellut kettukaan saa sitä suuhunsa.

Poliittisia eläimiä on myös ollut kesällä aika lailla liikkeellä. Varsinkin vallan leijonan, tasavallan presidentin asemasta on käyty kiivasta polemiikkia.

Ihan ensimmäiseksi pitäisi kuitenkin sopia, mitä tarkoitetaan ulkopolitiikalla.

Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli siili Niinistö ei kannata hallitusmuodon 33. pykälän avaamista. Toisin sanoen hän vastustaa Nikulan komitean esitystä, että Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa. Niinistö sälyttäisi siis ulkopolitiikan johdon edelleen yksiselitteisesti presidentille.

Kuitenkin Niinistön mukaan pääministerillä pitäisi olla keskeinen toimivalta EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa muovattaessa. Eikö EU:ssa tehtävä politiikka siis olekaan ulkopolitiikkaa? Eivätkö EU:n muut jäsenvaltiot ole Suomeen nähden ulkovaltoja?

Näin selkeä on tämä Niinistön muuttumaton, ketään miellyttämätön kanta.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Erkki kärppä Tuomiojalle käy nykyään melkein mikä kanta vain. Hän on todellinen liberaali.

Tuomioja kannattaa Nikulan komitean esityksiä, mutta henkilökohtaisesti hän olisi myös valmis ottamaan presidentiltä pois kokonaan sekä ulko- että sisäpoliittisen vallan. Aikamoinen mielipidehaarukka!

Kun perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Ville silakka Itäläkin (kok) kannattaa täysin riisuttua presidentin mallia, tämä osoittaa, miten huteralla pohjalla komiteamietintö lepää.

Pääministeri Paavo norppa Lipponen on ollut asiasta varsin vaitonainen, puhumattakaan Martti elefantti Ahtisaaresta, joka voi kyllä nukkua yönsä rauhassa.

Ahtisaaren kansansuosio nimittäin vain kasvaa. Suomen Kuvalehden teettämän tuoreimman tutkimuksen mukaan Ahtisaareen luottaa jo 70 prosenttia kansalaisista. Toivotaan vain, ettei Sirkka-Liisa emakko Anttilan yllättävä tuki käännä Matka-Maran kannatuspiikkiä alaspäin.

Tiesittekö muuten, että Turun Murre on maailman kielitaidottomin koira.

Kun kaikkialla muualla maailmassa koirat kyselevät kansainvälisesti, että how, how (äännetään hau, hau), niin Turun Murre uikuttaa vain että kui, kui.

Kirjoittaja Aimo Massinen on Turun Sanomien päätoimittaja.