Pääkirjoitus 18.7.1997:
Loimaan johtajakärhämässä
vikaa niin sysissä kuin sepissä

Loimaan kaupunginjohtajan Ilkka Vainion lähtölaskenta on alkanut.
Loimaan kaupunginjohtajan Ilkka Vainion lähtölaskenta on alkanut.

Kunnallisjohtajien virat ovat nykyisin tuulisia posteja. Tällä vuosikymmenellä kunnissa ja kaupungeissa on erotettu lähes kolmekymmentä ykkösjohtajaa. Ennen niin vakaa virkatuoli on vaihtunut heittoistuimeksi, joka potkaisee haltijaansa helposti ja äkkiarvaamatta.

Erottamisten buumi lähti liikkeelle kunnallislain vuoden 1993 muutoksesta, jolla säädettiin, että kunnanjohtajan irtisanomisen perusteeksi riittää luottamuspula. Tilanne alkoi kuitenkin mennä niin villiksi, että vuosi sitten säädökseen lisättiin vaatimus, jonka mukaan luottamuspula pitää myös perustella. Samalla erottamisen vireillepanon kynnystä jonkin verran nostettiin.

Luottamuksen menetys näyttää iskeneen erityisesti eteläisen Suomen kunnanjohtajiin. Viime vuosina erottamisprosesseja on käyty muun muassa Myrskylässä, Orimattilassa, Huittisissa, Somerolla, Säkylässä ja Taivassalossa. Tuorein tapaus on Loimaalta, jossa on käynnissä kaupunginjohtaja Ilkka Vainion lähtölaskenta.

Vainio on konfliktien ketjussa ensimmäinen raskaan sarjan poliittinen henkilö. Hän on ollut virkatoimensa edellä ja ohella näkyvä maakunnallinen ja valtakunnan tason vaikuttaja.

Vainion vahva puoluetausta oli määräävä avu, kun häntä vuonna 1986 valittiin Loimaan kunnan johdosta Loimaan kaupunginjohtajaksi. Nyttemmin samainen hyve näyttää kääntyneen hänelle pikemminkin riipaksi.

Ulkopuolisille Vainion keväällä alkanut erottamishanke tuli melkoisena yllätyksenä. Ei vähiten siksi, että oli kulunut vain muutama kuukausi kunnallisvaaleista. Vastavalitun valtuuston jäsenistä jo yli kaksi kolmannesta ilmoitti näin lyhyessä ajassa menettäneensä luottamuksensa kaupunginjohtajaan. Heistä peräti kymmenen oli uusia valtuutettuja.

Todellisuudessa luottamuspulan juurien täytyy olla yhtä valtuustokauden alkua pitemmällä ja syvemmällä. Sitä osoittavat erottamisprosessin monenkirjavat kiemurat. Se paljastuu myös Vainion erottamista valmistelevan valiokunnan muistiosta, jossa luetellaan yhdeksän perustelua ykkösvirkamiehen ja luottamuselinten suhteiden tärvääntymiseen.

Ristiriitojen keskeinen syy näyttää jälleen kerran olevan henkilösuhteissa. Niiden hoitajana määrätietoinen ja teräväkielinen Vainio ei tunnu olevan parhaimmillaan. Myös johtamistyylistään hän saa kritiikkiä. Kaupunginjohtajan tapa puskea ratkaisuja läpi tahtonsa mukaan närkästyttää päättäjiä, joille kaikki tyynni valta ja vastuu kaupungin hallinnosta viime kädessä kuuluu.

Epäilemättä Vainion virheeksi luetaan myös se, ettei Loimaan kunnan liittäminen kaupunkiin ole sujunut odotetulla tavalla. Samoin kaupunginjohtajaa voidaan moittia Loimaan talouden ongelmista ja yleisten kehittämisstrategioiden hiipumisesta.

Syyllistämisessäkin kannattaisi kuitenkin muistaa, että demokratiassa ongelmiin on aina monta osapuolta. Vikaa on varmaan Loimaallakin niin sysissä kuin sepissä.

Valitettavaa on se, jos ikävien tapahtumien perimmäiset syyt ovat valtapoliittisia. Pahimmoillaan se merkitsee, että kunnanjohtajan asema joutuu vaakalaudalle aina, kun puolueiden voimasuhteet riittävästi muuttuvat.

Jos niin käy, ajaudutaan tilanteeseen, jossa kunnanjohtaja ei toimikaan enää virka-, vaan poliittisella vastuulla. Tällöin kunnallishallinnon perusasetelma on etääntynyt vaarallisen kauas alkuperäisestä tarkoituksestaan.