Suurläänit eurovaalien vaalialueeksi

Pääministeri Lipposen ajatus uusista suurlääneistä europarlamenttivaalien vaalipiireinä johtaisi todennäköisesti hyvin suureen poikkeamaan suhteellisuudesta tulevissa vaaleissa. Suhteellisuus olisi kuitenkin säilytettävissä, mikäli voimassa olevaa lakia sovellettaisiin siten, että suurläänit olisivat eurovaalien vaalialueita.

Viime syksynä pidetyissä eurovaaleissa koko maa oli yhtenä vaalipiirinä. Lipposen ehdotus merkitsisi siten vaalipiirien lukumäärän nousemista viiteen. Kun muistetaan, että eduskuntavaaleissa vaalipiirejä on viisitoista, tuntuu ehdotus ensi näkemältä melko pieneltä askeleelta eduskuntavaalijärjestelmämme suuntaan.

Julkisuudessa käyty keskustelu osoittaa, etteivät ehdotuksen todennäköiset vaikutukset tuleviin vaalituloksiin suinkaan ole pienet. Syynä on ennen muuta se, että eurovaaleista valittavien edustajien lukumäärä on 16, siis eduskuntavaaleihin nähden varsin pieni määrä. Tästä johtuen jää kustakin suurläänistä valittavien edustajien määrä myöskin hyvin pieneksi.

Puolueiden nykyisiä kannatusosuuksia lähtökohtina käyttäen näyttäisi vain kolmella suurimmalla puolueella olevan mahdollisuuksia saada edustajia Euroopan parlamenttiin. Kuten hallintoneuvos Lauri Tarasti on todennut, tällä olisi ilmeisiä vaikutuksia äänestysaktiivisuuteen niissä äänestäjäryhmissä, joiden kannattamilla ehdokkailla ei näyttäisi olevan mitään läpimenon mahdollisuuksia.

Vaalipiiri
vai vaalialue?

Lipposen ehdotukselle voidaan kuitenkin antaa myös sellainen sisältö, joka yhtäältä on sopusoinnussa voimassaolevan eurovaalijärjestelmän kanssa ja toisaalta takaa yhtä suuren suhteellisuuden puolueiden kesken kuin systeemi, jossa koko maa on yhtenä vaalipiirinä. Tässä tulkinnassa vaalipiirit - siis suurläänit - katsottaisiin vaalilain tarkoittamiksi vaalialueiksi ja samalla evättäisiin puolueilta mahdollisuus valtakunnalliseen ehdokasasetteluun.

Europarlamenttivaalilakia valmistellut Tarastin johtama työryhmä itse asiassa alunperin tarkoittikin, että alueellisen edustuksen varmistamiseksi maa jaettaisiin neljään vaalialueeseen. Eduskunnan säätämä laki mahdollistaa kuitenkin myös valtakunnallisen ehdokasasettelun, ts. sen, että puolueella on sama ehdokaslista kaikilla vaalialueilla. Käyttääkö puolue tai vaaliliitto tätä mahdollisuutta, jätetään laissa ao. tahon itsensä päätettäväksi.

Jos puolue päättää valita vaalialueittaisen ehdokasasettelun, edellytetään sen asettavan kullekin vaalialueelle eri ehdokkaat. Puolueen europarlamenttipaikkojen lukumäärä määräytyy kuitenkin sen äänimäärän mukaan, minkä puolue on saanut koko valtakunnassa. Menettelyssä 16 edustajapaikkaa jaetaan puolueille siis pitäen koko maata yhtenä vaalipiirinä.

Menettely on sama kuin se, jota eduskuntavaaleissa käytetään kunkin vaalipiirin sisällä eli ns. d'Hondtin vertauslukumenetelmä. Valituiksi tulleet kansanedustajat selviävät vasta toisessa laskentavaiheessa, jossa puolueiden saamat paikkamäärät jaetaan ns. suurimman jakojäännöksen menetelmää käyttäen vaalipiireille ja niiden ehdokkaille henkilökohtaisten äänimäärien mukaisessa järjestyksessä.

Äänikynnys
ohjaa läpimenoa

Lipposen ehdotuksen arvioinnissa on puututtu myös äänikynnykseen, joka prosentteina ilmaisten nousee sitä korkeammaksi mitä pienempi määrä edustajia kustakin vaalipiiristä valitaan. Jos esimerkiksi Oulun läänistä tulisi valittavaksi vain yksi edustaja, olisi edustuksen takaava äänikynnys tuossa läänissä 50%. Toisaalta kuuden edustajan lääneissä kynnys olisi 14.3%. Vaalialueittaisessa eurovaalimenettelyssä sitä vastoin prosentuaalinen äänikynnys olisi sama kuin pidettäessä koko maata yhtenä vaalipiirinä eli vajaa 6%.

Voimassaolevan eurovaalilain mukainen menettely siten, että vain alueellinen ehdokasasettelu olisi sallittua, mahdollistaisi alueellisen edustuksen aiheuttamatta minkäänlaista poikkeamaa suhteellisuudesta. Suurläänit toimisivat silloin pelkästään ehdokasasettelun yksikköinä. Vaalin tulos määräytyisi valtakunnallisten kannatusosuuksien perusteella.

Alueellisuus ja suhteellisuus eivät siis välttämättä sulje pois toisiaan. Itse asiassa lainsäädäntömme sisältää jo järjestelmän, joka pyrkii takaamaan lähes täsmällisen suhteellisuuden puolueiden välillä ja alueellisen edustavuuden. Se, ettei tuota järjestelmää käytetty edellisissä eurovaaleissa, johtui pelkästään puolueiden sisäisistä päätöksistä.

Hannu Nurmi

yleisen valtio-opin professori, Turun yliopisto