Pääkirjoitus 11.7.1997:
EU-laajennuksen valmistelu
tarjoaa lisälaskua viljelijöille

Viljan tuntuva hinnanalennus veisi tuotannon edellytykset Suomen talonpojilta. Kylvöt jäisivät vertauskuvallisek si puuhaksi, jota turkulaispellolla esittelee maanviljelijä Kalle Sipilä.
Viljan tuntuva hinnanalennus veisi tuotannon edellytykset Suomen talonpojilta. Kylvöt jäisivät vertauskuvallisek si puuhaksi, jota turkulaispellolla esittelee maanviljelijä Kalle Sipilä.

Euroopan komission valmistelema uudistuspaketti avaa virallisesti keskustelun unionin laajenemisesta itäiseen Keski-Eurooppaan. Paketista tähän mennessä julkisuuteen saadut tiedot eivät ole ilosanomaa Suomelle: Lappi menettää parin miljardin markan aluetuen ja maataloustuotteiden hintoja alennetaan.

Komissiossa uudistuspaketista syntyy ankara vääntö ja päätöksiä on turha odottaa pariin vuoteen. Niinpä nyt esille nostettuihin ratkaisuehdotuksiin on syytä suhtautua samoin kuin pitkän aikavälin sääennusteisiin, joissa luvataan kehnoja ilmoja.

Komissiossa lienee vilpitön halu selkeyttää aluetukia. Suomen ja Ruotsin pohjoisosien saama kuutostuki haluttaisiin yhdistää köyhien alueiden tukeen. Tuen saamisen ehdot olisivat sellaiset, että tuki käytännössä loppuisi Lapista vuoteen 2004 mennessä.

Tukien nimet ja muut muodollisuudet voivatkin muuttua, mutta rahassa mitattuna Suomi ja Ruotsi tuskin päästävät aluetukiaan karkaamaan eteläeurooppalaisille tai EU:n tuleville jäsenille.

Suomen kannalta EU:n uudistuspaketin vakavin osa tarjoaa talonpojille sellaisia muutoksia, jotka toteutuessaan heikentävät ratkaisevasti ruoantuottamisen edellytyksiä maassamme.

On selvää, että EU:n tukirakenteiden uudistaminen koskettaa viljelijöiden kukkaroa, sillä liki puolet unionin budjetista hupenee maatalouden tukiaisiin.

Kiistämätöntä on sekin, ettei esimerkiksi Puolaa voida ottaa unionin jäseneksi nykyjärjestelmän pohjalta. Myös maailmankauppaa vapauttavat neuvottelut luovat paineita EU:n maatalouspolitiikan uudistamiseen.

Viljelijälle suunnitelmat sisältävät konkreettisen pelotteen, kun maataloustuotteiden hintoja aiotaan rajusti alentaa. Tätä tavoitetta voidaan ajaa EU:n interventiohinnaston kautta.

Markkinoillehan interventiohinta ei sinällään sanele mitään, mutta tuottajalle se antaa pohjatason viljelyn kannattavuuteen. Interventiohinta myös määrittelee kynnyksen maataloustuotteiden tuonnille EU:n ulkopuolelta.

Suomesta katsoen keskeisintä on viljaan kohdistuva 10 prosentin hintaleikkuri, jota maatilat eivät tule kestämään; viljan tuottamisen kulut ylittävät sadosta saatavan hinnan. Tämä johtaa näennäisviljelyyn, jonka perimmäisenä tavoitteena on vain asianmukaisen tuen saanti.

Komission luonnosteluissa hintojen alennus korvattaisiin viljelijöille korottamalla hehtaari- ja eläinkohtaisia tukia. Varsinais-Suomen näkökulmasta tämäkin ajatus on ankea. Peltotuen korotus olisi yhä sidottu alueen satotasoon eli Keski-Euroopan viljavat seudut saisivat lisää kilpailuetua pohjoisiin virkaveljiinsä nähden.

Unionin juhlapuheissa on mainittu tukipolitiikan tavoitteeksi tasoittaa muun muassa ilmastosta johtuvia eroja viljelyn kannattavuudessa. Suomen maataloudelle nyt ehdotetut muutokset tekevät kuitenkin aivan päinvastaisen vaikutuksen.