Pääkirjoitus 10.7.1997:
Yhdysvallat vei tahtonsa
läpi Naton laajenemisessa

Yhdysvaltain linja piti Madridissa. Presidentti Bill Clintonilla on syytä tyytyväisyyteen.
Yhdysvaltain linja piti Madridissa. Presidentti Bill Clintonilla on syytä tyytyväisyyteen.

Sotilasliitto Naton huippukokous Madridissa sujui lopulta ilman yllätyksiä. Yhdysvallat piti suvereenisti kiinni ennakkoon ilmoittamastaan linjasta, jonka mukaan se hyväksyy uusiksi jäseniksi tässä vaiheessa vain Puolan, Tshekin ja Unkarin.

Vaikka laajenemispäätös oli muodollisesti yksimielinen, suljetun istunnon seinien sisällä käytiin ilmeisen intensiivistä sanailua erityisesti Yhdysvaltain ja Ranskan kesken. Ranska ajoi Natoon viittä uutta jäsentä eli myös Slovenian ja Romanian kutsumista mukaan.

Kuusitoista plus kolme -ratkaisu oli Ranskalle ties kuinka mones kirvelevä diplomaattinen tappio. Jos maan paluu täysipainoisesti Naton sotilaalliseen toimintaan on sujunut kangerrellen, tämän jälkeen se on varmasti entistäkin työläämpää.

Pienenä myönnytyksenä Ranskalle huippukokouksen loppuasiakirjaan liitettiin kappale, jossa annetaan tunnustusta Romanian ja Slovenian pyrkimyksille kohti Nato-kelpoisuutta. Maininnan saivat, tosin paljon pyöreämmin muotoiltuna, myös Baltian maat.

Presidentti Jacques Chirac kiirehti oitis tulkitsemaan tekstiä parhaimmin päin. Hänen mukaansa se merkitsee ilman muuta, että Slovenialla ja Romanialla on etulyöntiasema, kun Naton laajentamisesta seuraavan kerran päätetään. Saman logiikan mukaan myös Viro, Latvia ja Liettua voivat tulkita saaneensa jäsenyydestä jonkinlaisen option.

Jatkoa Naton laajenemiselle voidaan odottaa aikaisintaan keväällä 1999, jolloin Puolan, Unkarin ja Tshekin tasavallan jäsenyysprosessien on määrä olla päätöksessään.

Toisen aallon tarkasta ajankohdasta Madridin asiakirjassa ei pukahdeta kuitenkaan halaistua sanaa. Se on ilmiselvä myönnytys Venäjälle, jota Nato-maat USA ja Saksa etunenässä välttävät ärsyttämästä enempää kuin on jo tapahtunut.

Kun presidentti Bill Clinton rajasi uusien Nato-jäsenten määrän kolmeen, syynä olivat sekä ulko- että sisäpoliittiset syyt. Yhtäältä hän halusi varmistaa, ettei laajenemisen kustannuksista tule senaatille ylivoimaista kynnystä ja toisaalta, etteivät idänsuhteet tarpeettomasti kärsi.

Vaikka Natolla on Venäjän kanssa keskinäisten suhteiden perussopimus, sotilasliiton itälaajenemista Moskova ei ole koskaan hyväksynyt. Siitä ulkoministeri Jevgeni Primakov suorin sanoin muistutti kommentoidessaan Madridin eilen päättynyttä huippukokousta.

Itse asiassa Venäjä on vielä enemmän huolissaan Naton laajenemisen toisesta aallosta kuin nyt sen yli tyrskivästä ensimmäisestä. Mahdollisuus, että Ukrainan ja Baltian maiden kaltaisista rajanaapureista tulisi Naton jäseniä on Moskovalle äärimmäisen vastenmielinen.

Neuvostoliiton perintönä venäläisissä elää vahva epäluulo länsiliittoa kohtaan. Naton muuttumiseen sotilasmahdista yleiseurooppalaiseksi rauhan ja demokratian edistäjäksi ei idässä oikein jakseta uskoa.

Tämän uskottavuuspulman ratkaisemista Madrid ei juuri helpottanut. Toisessa päätehtävässään, Naton sisäisessä uudistamisessa huippukokous valitettavasti epäonnistui.