Havaintoja-kolumni
Raimo Vahtera:
Sailaan kaunis maailma

Valtiosihteeri Raimo Sailaan kauniiseen maailman ei hyvinvointivaltion rahastus istu.

Sailaan silmin ei koto-Suomemme kovin kauniilta näytä. Hän näkeekin enemmän sairasta menoa.

Hyvinvointivaltion moraalinen perusta on selvästi rappeutumaan päin, hän murehtii(IL 30.6.).

Opintotukien epärehellinen rahastus kiukuttaa Sailasta.

Väärien tietojen ilmoittaminen ja kymmenien tuhansien markkojen rahastus on juristien mukaan petosta.

Kun petoksen kohteena on valtio, asia kuitataan vähätellen eikä edes korkoa peritä.

Huomattava osa väestöstä ajattelee sillä tavalla, kuinka saisi nyhdettyä sieltä jotenkin itselleen.

Toimeentulotuen käyttö on levinnyt nuoriin kulovalkean lailla.

Tietynlainen kynnys on ylitetty. Nuoriin on levinnyt käsitys, että sitä pidetään saavutettuna etuna.

Näin näkee Sailas.

Saavutettu etu on etu, josta vain pöhkö luopuu.

Juuri tämä asenne on vienyt pohjoismaisen entisen ylpeilyn aiheen eli hyvinvointivaltion kriisiin, tutkija Sirkku Hellsten sanoo(Keskisuomalainen 5.5.).

Kriisin juuret ovat hänen mukaansa siinä, ettei toimeentulon ylärajaa ole määritelty. Kun kattoa ei ole, jokainen haluaa ottaa omansa pois huolimatta siitä, tuleeko raha todelliseen tarpeeseen vai ei.

Hellsten arvostelee sitä, että valtio turvaa tietyissä tilanteissa yksilöiden oikeudet viimeistä pilkkua myöten. Valtio ei ole kuitenkaan kiinnostunut siitä, tuleeko yksilön saavuttama etu tarpeeseen vai ei.

Pääasia, että jokaisen yksilön oikeudet turvataan heidän tarpeistaan huolimatta.

Nyt tiedetään, että jatkuvaan kasvuun perustuva malli on epärealistinen. Kun nyt on tullut stoppitilanne, yksilön oikeudet ovat niin vahvat, ettei ketään voida vaatia luopumaan omista eduistaan, meillä ei ole mitään kriteereitä, miten se pitäisi tehdä. Tästä syystä hyvinvointivaltion moraalinen perusta on rapautumassa.

Sailas ei ole yksinäinen leikkaaja, huolta kantavat muutkin.

Hellsten huomautti vielä, että saavutettujen etujen säilyttämisessä oman onnen tavoittelu tulee keskipisteeksi. Enää ei tarvitse pitää huolta siitä, että muutkin saisivat sitä onnea.

Tältä se näyttää. Oikeutetut palkankorotukset johtavat oikeutettuihin irtisanomisiin.

Kun elämän sisältönä ja visiona on saavutettujen etujen varjelu, syödään tulevaisuutta, sekä omaa että muiden.

Muuallakin eletään ja muuallakin on visioita. Ne poikkeavat useimmiten meidän visioistamme.

Kun suomalainen työpäivän aamuna näkee visiona perjantai-illan, ehkä perjantaipullonkin, toisella puolella maapalloakin kiiltävät silmissä visiot.

Siellä polkaistaan joka armas aamu satamiljoonaa moottoripyörää käyntiin. Joka pyörällä matkaa verstaalle viisi työntekijää, joilla kaikilla on visio. Yhdellä televisio, toisella radio, kolmannella jääkaappi, neljännellä kännykkä, viidennellä moottoripyörä.

Nämä visiot ovat konkreettisia. Niiden toteutumiseksi painetaan pitkää päivää.

Joka ilta vision toteutuminen on lähempänä. Kun se on toteutunut, visio vaihtuu uudeksi.

Minullakin on visio. Kerron sen lopuksi, ensin lyhyt johdatus.

Suomalaisen päässä ei kypärä pysy, ei sitten millään.

Keskimäärin yksi kymmenestä käyttää pyöräilykypärää. Tavoitteena on, että edes viisi kymmenestä pitäisi.

Kypärää pitäisi pitää, jotta pää varjeltuisi. Päävamma on pyöräilijän yleisin kuolinsyy.

Selitys siihen, ettei kypärä ole päässä, ei ole se, että kypärä jäi Syvärille. Se on se, että kypärä tekee pöhkön näköiseksi.

Suomalainen ei halua olla pöhkö. Siksi hän pitää saavutetuista eduistaankin kiinni kynsin hampain.

Suomalainen muotoilu on maailmankuulua. Miksi pyöräilykypärää ei ole muotoiltu siltä kantilta, miltä se päässä näyttää.

Kypärä voisi olla yhtä turvallinen paremman näköisenäkin. Minun suvivisioni on, että joku muotoilija ottaisi tämän haasteena ja pian markkinat valtaisi suomalainen hyvännäköinen pyöräilykypärä.

Kirjoittaja on Turun Sanomien päätoimittaja.