Kirjoittajavieras Alfonso Parnetti:
Laintulkintaa

Oikeusjärjestyksestä ei saa vastausta jokaiseen ongelmaan. Ristiriitoja ei saada lakien sanomaan. Siitäkin huolimatta, vaikka oikeudellinen ratkaisu muodostuu sovellettavan säännöksen valinnasta ja tulkinnasta, asiassa selvitettyjen tosiasioiden toteamuksesta sekä oikeusseuraamusten käytöstä.

Tästä huolimatta istuva oikeus, hallinnollinen virkamies, asianajaja ja tutkija ovat jatkuvasti epävarmoja oikeusjärjestyksen sisällöstä ja vaikutuksesta. Epävarmuus on poistettava ja säännöksille on annettava sisältö, ettei yhteiskuntaelämä joudu kaaokseen. Niinpä oikeusjärjestyksen sisältöä käsitellessään juristit joutuvat tasapainoilemaan eri suuntiin vetävän pyrkimyksen välillä. Toisaalta heidän on kunnioitettava olevaa ja toisaalta olosuhteitten vaatimaan muutokseen on pyrittävä. Jos oikeus ei mukaudu muutostahtiin, siitä tulee jarru.

Lainsäädäntökoneisto on liian hidas ja raskas voidakseen reagoida tarvittavan nopeasti yhteiskunnassa jatkuvasti esille tuleviin uudistusvaatimuksiin. Tästä syntyy painetta säädettyjen normien ja vallitsevan todellisuuden välille. Jännitettä ei voi lieventää muutoin kuin joustamalla lain määräyksistä. Tulkitsemalla lainsäädöksiä.

Lakipykäläthän ovat kuin purukumi. Niinpä tulkitsija venyttää ja supistaa pykäliä olosuhteitten vaatimusten mukaisesti. Näin voidaan tehdä siihen saakka, kunnes kumi ei anna enää myöten. Silloin on aika ratkaista tilanne uusia säännöksiä antamalla. Oikeutta luodaan lainlaatijoiden, hallituksen ja eduskunnan sekä lainkäyttäjien, hallintokoneiston ja tuomioistuimien välillä.

Kun lainkäyttäjä etsii vastausta oikeusongelmaansa, hän tutkii lakikirjaa. Jos ei löydä varmuutta lainkohdan soveltuvuudesta tapaukseen, etsii hän muuta aineistoa, kuten lain esitöitä ja ennakkotapauksia, ja perehtyy alan kirjallisuuteen. Päämääränä on: asia on ratkaistava oikean säännöksen mukaisesti. Silloin on myös tutkittava, onko tapaukseen sopiva sääntö voimassa? Kuuluuko normi normihierarkiaan, jonka kärjessä on valtion perustuslait.

Käytännön oikeuselämässä on kolme oikeuslähdettä: lainsäädäntö, oikeuskäytäntö ja oikeustiede. Käyttäjälle voi tulla ongelma: mitenkä toimitaan, jos laki ei kerro, oikeuskäytäntö on satunnaista ja oikeusoppineet ovat eri mieltä asiasta? Laintulkinnassa tarvitaan taitoa muodostaa ratkaisu. On turvauduttava muihin oikeuslähteisiin, ellei kuivakiskoiset sanat kerro tarpeeksi. Ja koska lainsäätäjän pitäisi olla kansan oikeustajunnan tulkki, ei juristi voi koskaan sivuuttaa lainsäätäjän tarkoitusta. Se on löydettävä. Laintulkinta on tiedon asia.

Käytännössä ei osuta aina oikeaan ratkaisuun. Tuomari ei ole erehtymätön, korkeimmat oikeudet mukaanlukien, vaikka päätöksen lopussa sanotaan: Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot.

Yleisemmin on erimielisyyttä näyttökysymyksistä eikä lakien soveltamisesta. Totuuden selvittämisestä on kysymys. Todisteita harkitessaan lakimiehet ovat yhtä tietorikkaita tai tietämättömiä kuin maallikot. Talonpoikaisjärki, kokemus ja pyrkimys rehellisyyteen riittävät.

Kannattaa olla oikeustieteestä selvillä, kuten Isabella Marcos (Ferdinandin ja Imeldan tytär) sanoi, kun häneltä kysyttiin, miksi hän luki oikeustiedettä: Siksi, että voi tehdä myös väärin, ettei törmää lakiin!.

Kirjoittaja on lohjalainen eläkkeellä oleva lakimies ja toimittaja.