Puistotätien työ kunniaan

Viimeaikaisessa päivähoitokeskustelussa ei mielestäni ole tuotu riittävän hyvin esille puistotoimintaa puolipäivähoidon vaihtoehtona. Kaupungin järjestämään puistotätien ohjaamaan toimintaan voi yli 1,5-vuotias lapsi osallistua kello 9 ja 12.30 välillä. Lapsen voi viedä ja hakea oman aikataulun mukaan. Puisto ei ole mikään lasten varastointipaikka, vaan siellä on todella ohjelmaa ja tekemistä - lapsen vapaata leikkiä kuitenkaan unohtamatta.

Meillä on vajaat kolme vuotta vanha Heidi, joka on käynyt Ilpoisten puistossa noin vuoden ajan parisen tuntia päivittäin. Se on ollut aivan riittävä aika virikkeiden saamisen kannalta. Puistossa hän on saanut leikkiä toisten lasten kanssa, on oppinut uusia lauluja ja loruja, on tuonut kotiinsa ensimmäiset muovailutyönsä ja isänpäiväkorttinsa. Mitä muuta sen ihmeellisempää hän olisi voinut saada päiväkodista?

Mielestäni koko päivähoitokeskustelussa on painotettu liikaa päiväkodin merkitystä lapsen tasapainoisen kehittymisen kannalta. Miksi lapsi tarvitsisi niin paljon virikkeitä? Miksi niiden saanti pitäisi aloittaa jo ihan taaperoikäisestä? Kyllä elämässä ehtii vielä myöhemminkin informaatiotulvan kohteeksi ja kilpailemaan paremmuudesta. Miksi ei painoteta sitä, mikä merkitys lapsen kasvualustalle on kiireetön kotiaamu, muurahaisen tarkkailu tai vain oleminen oman vanhemman kanssa?

Päiväkotipainotteisen keskustelun keskellä vanhempi saattaa kokea riittämättömyyttä ihan pienenkin lapsen kasvattajana. Tulee tunne, että vain ammatti-ihminen tietää, mikä on minun lapselleni hyväksi. Enkö pysty tarjoamaan hänelle riittävän virikkeellistä elämän alkua ja syyllistyn siten hänen kasvatuksensa laiminlyömiseen, jos en vie häntä päiväkotiin?

Päiväkodin henkilökunta tekee mielestäni arvokasta ja ansiokasta työtä, mutta niin tekevät puistotäditkin. Jos puhutaan vain päiväkotien puolipäivähoidosta ja unohdetaan puistotoiminta, se ei ole enää kilpaileva vaihtoehto. Jos kaikki lapset hoidetaan päiväkodeissa, puistojen toiminta lakkautetaan tarpeettomana ja silloin menetetään todella arvokas työmuoto, jolla kotiäitien jaksamista tuetaan.

Liisa Kuusela