Ovatko vanhat ja sairaat unohdettu

Olen etäältä ja ajoittain paikan päällä Turussa voinut seurata astmaa potevan 83-vuotiaan omaiseni sairauksien hoitoa Turun terveydenhuollossa kaupunginsairaalassa, poliklinikoilla ja kotisairaanhoidossa.

Vuosi sitten omaiseni tilanne monimutkaistui hänen menettäessään äkillisesti ja lyhytkestoisesti tajuntansa. Tuolloin hänet otettiin Turun kaupunginsairaalaan tutkimuksia varten ja aloitettiin potilaan estelyistä huolimatta Marevan-hoito (kortisonilääkityksen vuoksi lääkäri kieltänyt). Nautittuaan lääkitystä 14 päivän ajan hänen tilanteensa alkoi dramaattisesti huonontua.

Verensiirtojen ja lääkityksen avulla on tilannetta yritetty korjata, mutta arvot eivät kohennu ja soluhengityksen ja hapensaannin kannalta välttämättömät kehon rautavarastotkin ovat ehtyneet. Hapenpuute on erityisen vahingollista aivosoluille. Nyt ollaankin jo tilanteessa, jossa omaiseni muisti on heikentynyt, kävely vaikeutunut, hän unohtaa ja kaatuilee ja sydän oireilee voimakkaasti.

Ihmettelen potilashoidon seurantasysteemin kehittymättömyyttä. Tietoyhteiskunnassa luulisi olevan helppoa poimia potilaat, jotka tarvitsevat seurantaa tilanteen pahenemisen estämiseksi. Tämän tulisi kattaa kaikki ikäryhmät ja erityisesti vanhat, sairaat ja huonomuistiset potilaat.

Ammattilaisten tehtävä on arvioida, pystyykö potilas selviytymään yksin kotonaan. Eikö olisi helppoa sopia hoitotoimenpiteet kotisairaanhoidon kanssa ja varsinkin potilaani tapauksessa yhteistyössä sen yksityisen palvelutalon kanssa, jossa omaiseni asuu.

Saimme lääkäriltä myös suosituksen apuvälineestä kävelemisen tueksi. Turun apuvälinekeskuksessa oli tarjolla vanhentunut, pieniin tiloihin sopimaton ja fyysistä voimaa vaativa kelkka. Saadaksemme ajanmukaisen rollaattori-apuvälineen joudumme odottamaan pari viikkoa apuvälinekeskuksen lääkintävoimistelijan kotikäyntiä. Hän arvioi, mikä apuväline parhaiten sopii potilaalle, siihen ei riittänyt lääkärin lausunto. Mutta onko potilaan tilan kannalta hyvä odottaa kaksi viikkoa? Entäpä jos päivittäisissä kaatuiluissa reisiluun kaula murtuu ja uusi kärsimys alkaa?

Terveydenhuollolla on hallussaan erittäin hyvä tekniikka ja tutkimusvälineet, fyysiset tilat ovat hyvätasoiset ja henkilökunta hyvin koulutettua. Tämän kehityksen on rakentanut ja kustantanut nyt vanheneva ja väistyvä sukupolvi, joka osallistuu yhä ylläpitokustannuksiin muuta väestöä suuremmalla verorasituksella.

Turussa terveydenhuollossa ei ole riittävästi otettu huomioon vanhojen ja sairaitten ihmisten hoitoa. Onko tarkoitus toimia asiakkaiden vai organisaatioiden tarpeista? Lentävänä lauseena on heitelty: Potilaat häiritsevät terveyskeskuksen normaalia toimintaa. Se voi olla kipeä totuus vanhalle ja sairaalle ihmiselle. Nuoremmat sukupolvet näkevät, miten vanhuksia kohdellaan ja oppivat kovia arvoja. Mutta eikö heillekin olisi turvallista kokea elävänsä yhteiskunnassa, joka on inhimillinen kaikille jäsenilleen.

Terttu Kolivuori