Pääkirjoitus: Väkivaltarikoksesta pääsee
Suomessa suhteettoman vähällä

Suomen laki ja rangaistuskäytäntö suhtautuvan liian lempeästi väkivaltarikoksiin.
Suomen laki ja rangaistuskäytäntö suhtautuvan liian lempeästi väkivaltarikoksiin.

Kansalaisten fyysisen koskemattomuuden turvaaminen on oikeusvaltion tärkeimpiä, ellei tärkein tehtävä. Suomessa laki ja tuomioistuimet suhtautuvat kuitenkin suhteettoman lempeästi väkivaltarikoksiin.

Vastikään tohtoriksi väitelleen oikeustieteen kandidaatti Petri Jääskeläisen mukaan Suomessa pahoinpitely on useimmin syyttämättä jätetty rikos. Ruotsissa pahoinpitelystä tuomitaan aina vankeutta, meillä pääsee tavallisesti sakoilla.

Toisen ihmisen vahingoittamisesta annettavat rangaistukset ovat sangen lieviä verrattuna esimerkiksi omaisuusrikoksiin. Kun näpistyksestä jaetaan yhtäläisiä tuomioita kuin ruumiinvamman tuottamisesta, voi kysyä, onko kaikki kohdallaan.

Pelkästään rangaistuksia koventamalla rikollisuutta tuskin pystytään koskaan kitkemään. Tuomioiden ankaruudella on kuitenkin tärkeä osoittaa, ettei yhteiskunta hyväksy tiettyä toimintaa. Henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkausten pitäisi saada tässä asteikossa selvästi nykyistä korkeampi noteeraus.

Oikeustoimiin johtamattomien pahoinpitelyjen määrä on pysynyt suurena senkin jälkeen, kun kotiväkivalta vuonna 1995 saatettiin yleisen syytteen alaiseksi. Tämä selittynee ainakin osin siitä, että laissa varattiin mahdollisuus syyttäjälle jättää syyttämättä, jos asianomistaja eli pahoinpidelty sitä omasta vakaasta harkinnastaan esittää.

On perusteltua, että perheväkivaltatilanteissa asianosaisille suodaan tilaisuus ratkoa keskinäisiä ristiriitoja muilla tavoin kuin käräjätuvassa. Toisaalta pitää ymmärtää, milloin väkivalta on niin vakavaa, ettei sitä voi keskenään sopimalla, saati rahallisilla korvauksilla hyvittää.

Viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan raaistunut väkivalta aiheuttaa jo kolmasosan kaikista Turun yliopistollisessa keskussairaalassa hoidettavista kasvomurtumista. Vauriot syntyvät yleisimmin nyrkin iskuista ja potkuista, usein myös tylpän esineen osumisesta kasvoihin.

Sekä poliisi että syyttäjälaitoksen edustajat myöntävät, että tuomiot pahoinpitelyistä ovat Suomessa liian lieviä. Lepsu linja murentaa luottamusta sekä lakiin että tuomioistuimiin.

Kun kadulla ventovieraan kimppuun käyvä mukiloija selviytyy teostaan saman suuruisella sakolla kuin ilman lupaa kalastava tai olutkorin anastaja, ei ole ihme, jos kansalaisten usko oikeusvaltioon horjuu.

Käytännössä käy vielä usein niin, että pahoinpitelijän saamat sakot maksaa isä, äiti tai joku muu omainen. Näin ei tekijä itse joudu kenties koskaan vastuuseen teostaan, vaan oppii pikemminkin ylenkatsomaan järjestyneen yhteiskunnan normeja, sanktioita ja valvontaa.

Yhteiskunnan halu tarttua väkivaltaongelmiin ei ole muutoinkaan kaksinen. Hoitoon ohjaamisen ja auttamisen tukiverkostot ovat huomattavasti kiinnostuneempia varkaista, alkoholisteista ja huumeiden käyttäjistä kuin pahoinpitelijästä, jonka aggressiiviseen käyttäytymiseen ei ole mitään järjellistä syytä.