Tämä Eija arvostaa
Mikko Immosta

Lukiessani Turun Sanomia keskiviikkona 25. kesäkuuta huomasin erään toisenkin Eija Niemisen aktivoituneen kirjoittamisen saralla. Hyvä niin. Haluan kuitenkin omasta puolestani oikaista käsityksen, joka monille tutuilleni varmasti tuli, kyseessä ei ole Eija Kaarina Nieminen Paattisilta. Kaiken lisäksi kaimani ja minun käsitykseni eivät vastaa lainkaan toisiaan.

Arvostan suuresti kansanedustaja Mikko Immosta ja hänen toimintaansa työttömien hyväksi. Hän on mielestäni yksi niitä harvoja, joka ei ole eksynyt, eikä unohtanut äänestäjiään.

Lapsen oikeuksien puolesta olen minäkin valmis nousemaan barrikadeille koska tahansa, onhan itsellänikin kaksi lasta. Lapsi ei kuitenkaan saisi joutua kärsimään vanhempiensa työttömyydestä.

Ihannetilanne olisi jos avoimia päiväkoteja olisi tarpeeksi, työtön isä tai äiti voisi tavata muita aikuisia ja lapset leikkiä keskenään. Niin kauan, kun näitä paikkoja ei ole tarpeeksi, on minusta oikeus ja kohtuus, että työttömänkin lapsilla on oikeus edes puolipäivähoitoon. Uskonkin päivähoidon ammattilaisten ymmärtävän tämän, palveleehan se mitä suurimmassa määrin lapsen etuja.

Samassa lehdessä ollutta sosiaalityöntekijän vertausta kaupan tiskinä toimimisesta en kaupan ammattilaisena sitä vastoin ymmärtänyt.

Monet ovat kantaneet huolta alkoholisoituneiden vanhempien mahdollisuudesta kaljoitteluun lasten ollessa tarhassa. Loppuisiko ryyppääminen, jos lapsi ei pääsisi tarhaan, tuskin. Pahimmassa tapauksessa lapsi raahattaisiin mukaan juominkeihin, ja se ei taatusti ole kenenkään lapsen edun mukaista.

Tuntuukin siltä, että on helpompi vouhottaa päivähoidon väärinkäytöstä, kuin puhua työttömyyden aiheuttamista vaurioista ihmisille, niin vanhemmille kuin lapsillekin.

Jokainen isä ja äiti haluaa varmasti lapselleen pelkkää hyvää, mutta vanhempien voimien loppuessa pitäisi apua olla saatavissa.

Mielestäni hyvinvointivaltion mitta vielä tänäkin päivänä on se, miten se pitää huolta kaikkein heikoimmistaan. Lastemme kustannuksella säästäminen tänään koituu maksettavaksemme tulevaisuudessa.

Eija Kaarina Nieminen