Opiskelen, en siis elä

Olen aina hyväuskoisesti kuvitellut, että Suomi on hyvinvointivaltio. Meillä on työttömyysturvat, sosiaaliavustukset, opintotuet jne. Jokaiselle jotakin.

Opiskelijalta odotetaan, että hän opiskelee syksystä kevääseen ja tekee töitä kesällä. Useimmille löytyy työpaikka, ja hyvä niin. Keskiasteen opiskelijat saavat puuttuvan toimeentulonsa sosiaalihuollosta, korkeakouluopiskelijat opintotukena Kelalta.

Minun unelmieni kesätyö alkaa heinäkuussa. Siispä, korkeakouluopiskelijana, myös opiskelen tänä kesänä. Heti, kun sain opintotuen hakukaavakkeen, käväisin kysymässä, että koskas saan rahaa. Noin viikon kuluttua hakemisesta, kuului vastaus.

Suunnittelin kesäopinto-ohjelmani ja palautin tukihakemuksen. Kysäisin varmistuksen vuoksi, että mites se rahan tulo. Yllätyksekseni virkailija sanoi, että viisi-kuusi viikkoa tässä menee.

Soitin pelästyneenä sossuun. Vastaus: Meillä on viiden viikon jono. Se siitä.

En minä voi lakata elämästä kesäkuun ajaksi siksi, että opintotukikeskuksella on uusi atk-järjestelmä. Kai sitä ajatellaan, että onhan ihmisillä vanhempia, sukulaisia, tuttavia, jotka auttavat. Ja ainahan voi ottaa lainaa. Entä jos ei ole niitä, joilta lainata, ja pankkien lainoihin taas tarvitaan takaajat.

Sosiaalihuolto on viimeinen turva. Siksi on käsittämätöntä, että sinne on yli kuukauden jono.

Sossuun tilataan aika vasta silloin, kun rahapula on jo näköpiirissä. Viiden viikon jono polkee ihmisoikeuksia. Viime vuonna eräs työntekijä sanoi, että ruuhkaista se on aina ollut. Kaikkia perinteitä ei kuitenkaan tulisi vaalia.

Maija Siiskonen
kauppaopiskelija, fil. yo