Koulu uudistuu

Uudet koululait on annettu eduskunnalle. Esitys on perusteltu. Nyt selkiytetään lainsäädäntöä.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta ehti kuitenkin vesittämään uudistuksen. Maksuttoman esiopetuksen laajentaminen koskemaan kaikkia 6-vuotiaita tyrmättiin. Taas kerran lapsi- ja tasa-arvomyönteiset esitykset jäivät tekemättä. Tällä hetkellä noin 60 prosenttia 6-vuotiaista on esiopetuksessa. Alueelliset erot ovat kuitenkin huomattavat: Uudellamaalla noin 70 prosenttia lapsista on esiopetuksen piirissä. Pohjois-Karjalassa vain noin 34 prosenttia ikäluokasta osallistuu siihen.

Esiopetus tulisi nähdä osana varhaiskasvatusta, joka kehittää kouluunmenijöiden valmiuksia. Kattavalla esiopetuksella pystyttäisiin lievittämään sitä eriarvoistumiskehitystä, joka on päässyt kouluissa valloilleen muun muassa tuki- ja erityisopetussäästöjen takia.

Koululaeissa ehdotetaan suurempaa vapautta mieleisen koulun valintaan. Tämä saattaa johtaa koulujen välisen kilpailun kiristymiseen. Jakaako se oppilaat selkeästi hyviin, keskinkertaisesti ja heikosti menestyviin, sitä emme vielä tiedä. Mielestäni koulutuksellisesta tasa-arvosta ei saa tinkiä.

Uudet lait takaavat suurempaa valinnaisuutta ja vuosiluokkiin sitomatonta opetusta. Kansainvälistyminen sekä oppilaitosten ja työelämän yhteistyö ovat tänä päivänä jo itsestäänselviä lainsäädäntötyön perusteita.

Ostopalvelut ovat uutuusasia koululaeissa. Ne ovat herättäneet voimakasta keskustelua. On pelätty opettajien aseman heikentymistä ja opetuksen tason laskua. Parhaimmillaan ostopalvelut voivat mielestäni taata koulun arkeen tervetullutta vaihtelua. Toisaalta voidaan ostaa paketteja, joita koulu ei pystyisi itse missään olosuhteissa tuottamaan.

Ennen kuin ostopalvelut on väännetty lakitekstin muotoon, uskon, että niistä on käyty monta kädenvääntöä sekä valiokunnassa että suuressa salissa. Ensisijaisena tavoitteena ei saa olla opetuksen järjestäminen mahdollisimman halvalla, vaan opetuksen sisällöllisiin kysymyksiin ja opettajan taitoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Huonona esimerkkinä ostopalveluista ovat usein olleet työvoimapoliittisen koulutuksen kurssit: laatutasoltaan kirjavia kursseja on tarjottu ilman sisällön tai laadun tarkkailua. Lopputulos on sekasortoinen ja yhteiskunnalle kallis.

Koulutuksen arvioinnin merkitys korostuu, mikä on hyvä asia. Ongelmia saattaa kuitenkin syntyä: miten koulutuksen laatu on määriteltävissä yksiselitteisesti? Palkitaanko laadukkaasta toiminnasta esimerkiksi tulosrahalla? Miten vastaavasti huonosta laadusta rangaistaan?

Tässä lakiesityksessä eivät ole mukana ammattikorkeakoulut, mitä monet ovat pitäneet puutteena. Yliopistolakikin on juuri erillisenä valmistunut. Miksi kaikkia lakeja ei voitu koota saman sateenvarjon alle? Kuinka perusteltua on, että työvoimapoliittinen aikuiskoulutus ei ole mukana tässä paketissa? Samaan aikaan tehdään päätöksiä koulutustuesta, joka on osa aikuisväestön koulutusta.

Koulutusta ollaan nyt kehittämässä maamme historiankin valossa ennen näkemättömän laajasti. Eduskunnassa koululakipaketti vie sivistysvaliokunnan ajasta melkein koko syksyn. Pieni kansakunta tähtää koulutuksen voimalla suurten joukkoon. Jos näitten voimainponnistusten avulla saamme koulutetumpaa väestöä ja siten työttömyyttä lievennettyä, eivät panostukset ole olleet turhia.

Kirjoittaja Liisa Hyssälä on lietolainen kansanedustaja (kesk).