Kolumni 9.6. 1997
Taistelu SAK:sta

SAK kokoontui kesäkuun 15.-19. päivinä 1947 edustajakokoukseen tunnuksella Ammattiyhdistysliikkeen yhtenäisyys - työväenluokan voima.

Tämä johtolause oli monien mielestä suurta itseironiaa, sillä osapuolet Skp-Skdl ja Sdp olivat tapelleet vaikutusvallasta SAK:ssa verissäpäin eivätkä aikoneetkaan luovuttaa tai taipua enemmistöpäätöksiin.

Toisaalta SAK:n johdossa vallitsi kuitenkin tietynasteinen konsensus, joka johtui siitä, että Sdp oli vuonna 1945 luopunut vapaaehtoisesti osasta SAK:n ja liittojen johtopaikoista kommunistien hyväksi. Tämä operaatio oli kommunistien mielestä toverisopimus, monille demareille taas antautumissopimus.

Sisäiset kiistat olivat voimakkaasti esillä jo vuoden 1946 edustajakokousta valmisteltaessa. Kommunistit lujittivat asemiaan ja menestyivät keväällä 1946 jäsenliittojen vaalissa niin hyvin, että saivat lähes 60 prosenttia paikoista edustajakokoukseen. Kesäkuun 1946 edustajakokous jäi kuitenkin pitämättä, koska sekä Sdp:n että Skdl:n johtamat ammattiliitot saivat toisensa kiinni vaalivilpistä ja muista väärinkäytöksistä. Osapuolet sopivatkin uudesta kokouksesta kesäksi 1947.

Sosiaalidemokraatit ottivat oppia kommunisteista ja hankkivat enemmistön edustajakokoukseen kovalla työllä ja itsekurilla. Puoluetyöhön värvättiin mukaan K.A. Fagerholmin johtama sisäinen oppositio, jolle annettiin lisäpaikka puoluetoimikuntaan. Fagerholm oli pian yhteisessä rintamassa ja myöhemmin tuomitsemassa kommunisteja lakkoilusta - yleensä laittomasta - joka häiritsi vakavasti sotakorvausteollisuutta.

Tutkija Jukka Tarkan mukaan Sdp sai hiljaista tukea myös työnantajilta. Ammattiliittojen edustajavaalit voitiin järjestää työaikana, jolloin äänestysprosentti nousi mahdollisimman korkealle, minkä uskottiin suosivan Sdp:tä.

Sosiaalidemokraatit saivatkin enemmistön, 57 prosenttia äänistä ja noin 170 paikkaa 300:sta. Vahvat metalli- ja paperiliitot olivat tiukasti sosiaalidemokraattien käsissä, kommunistit johtivat puolestaan elintarvike- kutomo-, rakennus- ja puualan liittoja, samoin maa- ja sekatyöläisten sekä muurarien ammattiliittoja. Kommunistit totesivat tehneensä kohtalokkaan virheen, kun olivat vuonna 1946 liian helposti luopuneet asemistaan vallata SAK.

Edustajakokous sujuikin Sdp:n sanelemien suuntaviivojen mukaan. Kokous tuomitsi ulkoparlamentaarisen painostuksen ja torikokoukset (joita kommunistit harrastivat):

Ns. torikokousten, mielenosoitusmarssien ja työmaakokousten järjestämiseen työaikana eivät ammatilliset järjestöt, niiden toimitsijat taikka työpaikkojen luottamusmiehet saa missään muodossa osallistua, ellei SAK:n työvaliokunta taikka SAK:n valtuuskunta ole antanut siihen lupaa.

Kokous otti myös tiukan asenteen korpilakkoiluun ja valitsi järjestölle Sdp-enemmistöisen johdon.

Tutkija Lauri Hyvämäen mukaan edustajakokous ei pystynyt purkamaan työväen kentän paineita, mitkä puhkesivat pian korpilakkoiluna ympäri maata. Varsinainen korpilakkojen vyöry alkoi heinäkuun lopulla ja sen ehdoton keskuspaikka ja levottomuuspesäke oli Turku.

SAK ei päätöslauselmistaan huolimatta pystynyt pitämään joukkojaan kurissa. Tähän selityksenä on se, että huomattava osa työväestöstä eli huonoissa oloissa, työtä oli, mutta kehnosti palkattua ja inflaatio söi palkankorotukset nopeasti.

Toinen selitys on kommunistit, joista ainakin osa pyrki vallankumoukseen levottomuuksien avulla. Hyvämäen mukaan kommunisteilla olisi ollut suuri tilaisuutensa, jos he olisivat pystyneet valtaamaan SAK:n. Kommunistien johto niin hallituksessa kuin ay-liikkeessä oli vaikeassa tilanteessa, vastuussa olevan puolueen oli vaikea painostaa hallitusta voimakeinoin.

Eräs keskeinen kommunistien vaatimus oli palkkasäännöstelyn kumoaminen - paradoksaalista kyllä myös työnantajat puolsivat vapaata sopimusoikeutta, jotta vältetään valtion puuttuminen talouselämään. Sotien välillä työantajat olivat halunneet hoitaa työ- ja palkkasuhteet lainsäädännön avulla, jotta kollektiivisia työmarkkinasuhteita ei tarvittaisi. Kun kommunistien johto oli SAK:n ja hallituksen vankina, palkankorotusten ja muiden vaatimusten esittäminen jäi kentän asiaksi korpilakkoilun avulla.

Kirjoittaja on Turun Sanomain toimittaja Veli Junttila