Ammattikorkeakoulut
otetaan vakavasti

Maisteri Jari Rusanen esitti Kirjoittajavieras-kolumnissa (TS 1.6.) ajatuksiaan koulutuspolitiikasta. Ottamatta kantaa kolumnissa olleisiin ehdotuksiin Turun ammattikorkeakoulu haluaa kiinnittää huomiota Rusasen esittämiin ammattikorkeakoulujärjestelmää koskeviin virheellisiin ja harhaanjohtaviin väitteisiin.

Rusanen väittää, ettei ammattikorkeakoulussa suoriteta korkeakoulututkintoja. Ammattikorkeakouluopinnoista annetun lain (255/95) 2 1 momentin mukaan Ammattikorkeakoulututkinto on korkeakoulututkinto sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Maisteri Rusanen väittää myös esimerkiksi, että nuoriso ei tunnu ottavan ammattikorkeakouluja oikein vakavasti ja että ammattikorkeakoulu on monelle ylioppilaalle vain työttömyyskortiston vaihtoehto tai välietappi matkalla oikeisiin korkeakouluihin.

Mihin tutkimukseen nämä väitteet perustuvat? Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen koulutusohjelman 30 aloituspaikasta kilpailevat noin 500 nuorta tuskin allekirjoittavat maisteri Rusasen väitteitä.

Rusasen omaan laskuun lankeavat vahvasti asenteelliset väitteet ammattikorkeakouluista ylioppilastulvan laskuojana ja korvikeyliopistoina. Luonnollisesti maisteri Rusanen saa ajatella mitä haluaa ammattikorkeakouluista, mutta tultakoon tässä yhteydessä mainituksi, että hänen mielipiteensä eivät tältä osin vastaa esimerkiksi valtioneuvoston ja tärkeimpien työmarkkinajärjestöjen kannanottoja. Yllä mainitun lain perustelut osoittanevat myöskin, että eduskunnan käsitykset ammattikorkeakoulujen mahdollisuuksista ovat huomattavasti myönteisempiä kuin Rusasen.

Kolumnin lopussa maisteri Rusanen esitellään Turun Lyseon koulun rehtorina. Mikäli Rusasen ajatukset siis edustavat oppilaitoksen virallista kantaa, on kysyttävä, missä muodossa opetuslautakunta on valtuuttanut alaisensa johtavan virkamiehen levittämään eduskunnan säätämän lain kanssa ristiriidassa olevaa tietoa korkeakoulujärjestelmästämme.

Katri Salonen
Tiedotussihteeri
Turun ammattikorkeakoulu