Voi meitä

Minua suututtaa, kun vastapalkatut kansanedustajien avustajat saavat palkallisen kolmen kuukauden kesäloman vaikka työtä on takana vasta muutama kuukausi.

Minua suututtaa sekin, kun EU-äänestyksen aikana äänestäjille ei selvästi kerrottu, että samalla oli kysymys myös Emu-kannanotosta. Emusta oltiin viisaasti vaiti. Kansaa huijattiin. Äänestin itsekin EU:n puolesta, mutta en äänestäisi tänä päivänä.

Suututtaa sekin, kun Suomessa jaetaan seurakuntien ja EU:n ruokaa vaikka kenelle. Seurasin eräänä torstaina hetken seurakunnan ruokakassien hakijoita. Sinnehän tultiin hakemaan kassia isolla autolla. Ukko jäi autoon siksi aikaa, kun vaimo kävi hakemassa kassin. Tupakka kärysi ja auto kävi koko ajan. Avun pitäisi mennä tosi tarpeellisille.

Huutavan ääni