Pitkittynyt opiskelu
johtuu monista syistä

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu vilkkaasti opiskeluaikojen venymisestä ja todettu, että korkeakouluissa kertyy opintosuorituksia vuoden mittaan hämmästyttävän vähän. Joskin opiskelussa tarvitaan myös tietynlaista kypsyttelyä, eikä teho-opiskelu ole itsetarkoitus, jossakin vaiheessa tulee kyllä eteen opintojen liiallisen pitkittymisen ongelma.

Esimerkiksi apulaisprofessori Matti Wiberg on tuuletellut asiaa ja sälyttänyt syyn lähinnä opiskelijoiden harteille. Hän on korostanut erityisesti opiskelun maksuttomuuden tuomia ongelmia. Jotkut ovat puolestaan suunnanneet epäilynsä yliopistojen johtamiseen ja professoreihin. Kummassakin näistä näkemyksistä lienee tiettyä perää, sillä selvää on, että opiskelijat ja opettajat vastaavat yhdessä opetuksen tuloksesta.

Tässä ei kuitenkaan ole koko totuus. Opettajien tehtävänä on kyllä motivoida ja kannustaa opiskelijoita, mutta paraskaan opettaja ei tässä onnistu, jos olosuhteet ovat sellaiset, että opiskelija ei syystä tai toisesta opiskele. Onkin olemassa tiettyjä syitä tai tilannetekijöitä, joilla saattaa olla vaikutusta oppimistuloksiin.

Voidaan esimerkiksi kysyä, mitä vaikuttavat opiskelijoiden taloudelliset vaikeudet, esimerkiksi pakko käydä töissä opiskelun ohessa, mihin opiskelijoiden edustajat ovat toistuvasti viitanneet. Myös työttömyyden sävyttämillä työmarkkinoilla on oma torjuva viestinsä valmistumisen etuja pohtivalle. Entä mitä vaikuttaa se opetusministeriön ja Suomen Akatemian tulosvastuu- ja rahoituspolitiikka, jonka ansiosta opettajat joutuvat puristamaan itsestään yhä lisääntyvässä määrin kansainvälisiä julkaisuja ja olemaan samalla usein mittauksen kohteina myös luentopalautteiden muodossa?

Onko sillä seikalla jotakin tekemistä opintojen viivästymisen kanssa, että opetusministeriö on varsin määrätietoisesti vastustanut opintoihin liittyviä rajoitteita (sanktioista nyt puhumattakaan), jotka ohjaisivat haluttomimpia opiskelijoita tunnollisempiin suorituksiin?

Esimerkiksi omassa korkeakoulussani asetus kieltää rajoittamasta samaan kuulusteluun osallistumisen kertoja. Yhdysvaltalaisissa yliopistoissa samaan tenttiin saa monissa tapauksissa osallistua vain kerran tai korkeintaan kaksi. Ellei tämä riitä, luentokurssi on suoritettava uudelleen ja toistuva reputtaminen johtaa yliopistosta erottamiseen.

Meillä saa oikeusturvaperustein käydä tentissä vaikka kaksikymmentä kertaa. En tarkoita, että meillä pitäisi mennä samanlaiseen hiostussysteemiin kuin eräissä maissa, mutta totean vain, että akateemisella vapaudella ja oikeusturvalla on kääntöpuolensa.

Rohkenen vielä tarttua siihen tabu-luontoiseen kysymykseen, mitä vaikutusta opiskelukulttuuriin on voimakkailla ja ammattiyhdistysmäisesti suuntautuneilla opiskelijajärjestöillä, jotka ylläpitävät opiskelijaa passivoivaa asiakasajattelua. Toivottavasti ei mitään.

Ensi kerran urani aikana osui silmiini kannanotto (vappupuhe), jossa opiskelijoiden edustaja peräsi myös opiskelijoiden omaa vastuuta valmistumisestaan. Tietämäni mukaan tätä korkeakoulumme ylioppilaskunnan edustajan puhetta ei vastaanotettu opiskelijamaailmassa pelkästään hyvähuudoin.

En halua torjua opettajakunnan vastuuta asiassa. Meidän on panostettava yhä lisää opetukseen ja opiskelijoiden motivointiin, mutta tuotava samalla esiin opiskelukulttuurissa havaitsemiamme epäkohtia, joihin voitaisiin halutessa puuttua.

Lopuksi on myös syytä todeta, että opintojen viivästyminen koskee vain osaa opiskelijoista. Uskon, että enemmistö etenee opinnoissaan vähintään tyydyttävässä tahdissa.

Pekka Pihlanto
professori
Turun kauppakorkeakoulu