Vauhdissa ensimmäiseen vaunuun

Hallitus on antanut odotetun innokkaan Emu-selonteon eduskunnalle. Selonteossaan hallitus suosittaa Suomen liittymistä Emun kolmanteen vaiheeseen ensimmäisten joukossa. Hallitus kun näkee Emun tuovan hyötyjä aina työllisyyden parantumiseen asti. Selonteko suosituksineen ei ole mitenkään yllättävä. Yllättävää olisi ollut se, että hallitus olisi suosittanut Suomen jättäytymistä jälkijunaan.

Hallitus näkee, että Emu saavuttaa tavoitteensa ja vakauttaa Euroopan talouden. Tuo vakaus on kuin suunnattu osakeanti teollisuudelle ja sijoittajille. Jos ne osaavat tuon osakeannin hyödyntää, tie onneen käy Emun kautta. Mutta ongelmia saattaa syntyä niin työmarkkinoille kuin julkiselle taloudelle. Sisämarkkinat ja Emu kiristävät kilpailua ja asettavat rajuja muutospaineita aloilla, joilla on heikko kilpailukyky. Tätä kilpailukykyä parannetaan Emu-kaudella vain työmarkkinoiden joustoilla.

Työllisyyden ja palkkojen on joustettava. Sitä enemmän niiden on joustettava, mitä vähemmän suomalaisilla yrityksillä on eurooppalaista ja maailmanlaajuista kysyntää lisäävää tuote- ja markkinointiosaamista ja kykyä reagoida markkinoiden epävakaisuuteen.

Emua olisi pitänyt miettiä meillä Suomessa jo EU-jäsenyyttä ratkottaessa, Suomihan joutui hyppäämään liikkuvaan Emu-junaan, kun juhannuksena 1994 allekirjoitettiin Korfun saarella EU-jäsenyyssopimus. Tuolloin Suomi sitoutui Maastrichtin sopimukseen, jonka osana Euroopan talous- ja rahaliitto on. Suomen liittyessä EU-jäsenmaaksi oli jo alkanut talous- ja rahaliiton toinen toteutusvaihe. Nyt Suomen pitäisi siirtyä liikkuvassa Emu-junassa ensimmäiseen vaunuun.

Vanhemmissa EU-maissa Emusta on keskusteltu jo vuosia sitten. Suomessa keskustelu on ollut pari kierrosta jäljessä. Ja usein on tuntunut siltä, että Suomessa on EU-politiikan osalta noudatettu kommunistisen Neuvostoliiton oppia: järjestelmästä saa vapaasti esittää kriittisiä näkemyksiä, kunhan ne esitetään myönteisessä valossa. Pääministerin ärhentely Emu-keskustelussa on luonut tällaisen kuvan.

Poliittiset paineet lienevät olleet Emua kohtaan yllättävän kovat, koska pääministeri joutui turvautumaan ns. viime hetken tilaukseen professori Jukka Pekkarisen työryhmältä. Mutta tämä virallinen raportti ei anna mitään uutta. Sitä voidaan luonnehtia koosteeksi Euroopan viime vuosien Emu-tutkimuksista. Ja sellaisia tutkimuksia ja raportteja on Suomessa totuttu pitämään totuuksina.

Pekkarisen raportti ei sisällä mitään uutta Emusta. Se sisältää samoja pohdiskeluja kuin Euroopan unionin oma Emu-selvitys, One Money, One Market. Ei siis ihme, että Pekkarisen raportista puuttuvat omintakeiset johtopäätökset ja suositukset. Kadunmiehelle ei jää mitään käteen, mikä innostaisi häntä laajaan kansalaiskeskusteluun. Eikä jää kansanedustajillekaan. Kehotusta mennä Emuun on kai pidettävä hallituksen toivomuksena. Se on kuin tilaajan sanelema loppulause. Mutta Pekkarisen työryhmän olisi suoraan sanoen ollut vaikeata perustella kielteistä kantaa.

Pekkarisen raportissa on havaittavissa tietynlaista kriittisyyttä, mutta se jättää Emu-myönteisen kuvan. Sen tarkoituksena lienee ollut osoittaa, että Emun seuraukset ovat enemmän myönteisiä kuin haitallisia. Kaunein sanakääntein se tukee hallituksen voimakaksikon pääministerin ja valtiovarainministerin kantaa. Raportti ei kuitenkaan ylimainosta Emua. Kaiken kaikkiaan Pekkarisen raportti toteuttaa jo pitkään Suomessa vallalla ollutta poliittista käytäntöä: ensin tehdään päätös asiasta, sitten asiaa tutkitaan ja lopuksi keskustellaan tehdystä päätöksestä. Ja näin on käynyt Emu-keskustelussakin.

Tapani Järvinen
Kirjoittaja on turkulainen liikkeenjohdon konsultti ja kouluttaja.