Koirastelkkä ei hylkää pesäänsä

TS/Tuula Heinilä<br />Kirjoittaja odottaa tänä kesänä näkevänsä rannassaan kaksi telkkäpoikuetta.
TS/Tuula Heinilä
Kirjoittaja odottaa tänä kesänä näkevänsä rannassaan kaksi telkkäpoikuetta.

Pentti Kataja oikaisi eräitä virheellisiä käsityksiä sorsalintujen kevätmetsästyksestä (TS 21.5.). Ei siitä sen enempää. Kiinnitin huomioni hänen seuraavaan sanaansa: Sen jälkeen kun naaraat ovat aloittaneet haudonnan häipyvät koiraslinnut omille teilleen. Merkillistä yhteydenpitoa ainakin telkillä on.

Vuonna 1995 ennen talven tuloa kunnostin kaksi pihakoivuni koloa telkille valmiiksi kevättä varten. Molemmat kelpasivat keväällä 1996. Toinen oli koivun sivukolo ja toinen pystykolo. Odottelimme hartaasti, että näkisimme poikueitten lähtömarssin viisitoista metriä mereen.

Pystykolon katolla, jonka olin vasaroinut, urokset, useitakin kerrallaan, jatkuvasti tarjosivat höyheniään hautovan emon nypittäväksi pesän lämmikkeeksi.

Kummastakaan kolosta ei marssinut poikuetta. Sivukolon pohja oli pudonnut, vaikka sen syksyllä junttasin kepillä roskilla ja röhnällä tiiviiksi. Pystykolon katto vuoti ja sadeajan vesi lirisi katon raosta munien päälle. Totesin asian, kun munat olivat olleet kylminä viikon verran eivätkä telkät enää lennelleet meren ja pesien väliä.

Minulle oli uusi havainto, että urostelkät jatkuvasti tarjosivat höyheniään pesän lämmikkeeksi. Ainakin ne seurasivat emon haudontaa. Ne tajusivat pesintää uhkaavan vaaran?

Syksyllä paikkasin pystykolon katon. Nyt keväällä 1997 tiivistin myös luonnonkolojen pohjat. Telkät olivat jo ehtineet munia kumpaankin koloon muutaman munan. Nostin ne tiivistyksen ajaksi pois. Nyt kummankin kolon suuaukot ovat höyhenien peitossa ja siitä tiedän, että emot hautovat. Toivon näkeväni kahden poikueen marssivan muutaman viikon päästä mereen.

Ilmiönä minulle ja varmaan monille on uutta, mitenkä telkät viestittivät toisilleen, että pesän katto vuotaa, ja urokset saapuivat jatkuvasti tarjoamaan höyheniään pesän lämmikkeeksi.

Esko Laiho