Suomeen tarvitaan tekemisen meininkiä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhui uudenvuoden puheessaan toiminnan ajasta: ”Puheet alkavat olla pidetty, on toiminnan aika”.

Vuoden 2014 aikana käynnistyneet normitalkoot ja kuntien velvoitteiden purkamisen hitaus ovat osoittaneet, että velvoitteista on hankalaa karsia. Miljardien tulovajetta emme luultavasti kykene ratkaisemaan pelkästään sillä, mitä me jätämme tekemättä, vaan kysymys on myös siitä, miten me asiat teemme.

Lännen Median tekemän kyselyn mukaan (TS 2.1.) erityisesti pienyrittäjät ovat tyytymättömiä kuluneeseen hallituskauteen. Samaan aikaan kuitenkin tulevaisuuden työpaikat syntyvät nimenomaan pk-sektorille.

Miten huolehdimme siitä, että työ on kannattavaa, mutta myös houkuttelevaa kaikille osapuolille: työntekijälle, työnantajalle ja yhteiskunnalle?

Suomessa on yli 200 000 työtöntä ja avoimena alle

50 000 työpaikkaa. Jotta saisimme lähes jokaisen kynnelle kykenevän työn pariin menopuolelta tulopuolelle, on parannettava työn tarjontaa.

Yhteiskunta ja poliitikot eivät luo työtä vaan ennen muuta rakentavat puitteita, joissa työn tekeminen ja työn tarjoaminen ovat mahdollisia.

Työnantaja maksaa henkilön bruttopalkan päälle noin 60 prosenttia sivukuluja. Tämä tarkoittaa, että 3 000 euron kuukausipalkan hinta työnantajalle on lähes 5 000 euroa kuukaudessa. Mitä maksaisi, jos ensimmäisten työntekijöiden palkkaamista helpotettaisiin sivukulujen muodossa?

Voitaisiinko sivukuluja porrastaa, eli ensimmäisestä työntekijästä maksettaisiin nykytasoon nähden esimerkiksi 20 prosenttia sivukuluja, toisesta 40 prosenttia jne. Vaihtoehtoisesti sivukuluja voitaisiin helpottaa määräaikaisesti ensimmäisten vuosien ajalta ja ne saavuttaisivat normaalitason portaittain, jolloin ei syntyisi esteitä vakituisille työsuhteille.

Mallin haasteena on toki se, mistä sitten henkilön eläkekertymä ja muu turva kartutetaan. Jos vaihtoehtona on työttömyyskorvauksen maksaminen tai sivukulujen osittainen subventoiminen, jälkimmäinen tuntuisi kustannustehokkaamalta yhteiskunnan näkökulmastakin.

Ensimmäisten työntekijöiden palkkaamisen helpottamisella olisi myös monia välillisiä hyötyjä. Yrityksen kasvu helpottuisi, kun yrittäjän ei tarvitsisi enää itse huolehtia kaikesta. Tällöin aikaa jäisi yrityksen kasvattamiseen ja kehitystyöhön, mikä taas edesauttaisi uusien työpaikkojen lisääntymistä edelleen.

Vain työllä ja tekemisen meiningillä luvassa on taas parempia aikoja Suomeen. Kaikki eivät voi ryhtyä yrittäjiksi, mutta jokainen meistä voi yrittää lujasti, niin työntekijänä, työnantajana, opiskelijana, vanhempana, työttömänä, eläkeläisenä tai poliitikkona.

On siis toiminnan aika!

Sanna
Vauranoja

Kirjoittaja
on start-up yrittäjä (kok).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
Ornitologi
Vitsikkitä ovat nämä ehdokkaat
Vai että jokainen meistä voi yrittää lujasti työttömänä? Ei taida Sannalla itsellään olla minkäänlaista kokoemusta työttömyydestä!
Muuten, mistä näitä ylikypsyneitä poliittisia broilereita oikein tulee?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sauna
Vast: Vitsikkitä ovat nämä ehdokkaat
Nimenomaan, työttömänä pitää itse yrittää kahta kovemmin. Ei se työ porstuallesi ilmesty, kokemusta on. Mutta uskoakseni jollekkin on ura valmiina pitkäaikaistyöttömänä, kun sieltä pitää todella haluta pois! Muuten hukkuu negaan...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tekijä
puhemylly pyörii
Pitäis tehdä jotain, niinpä niin. Mitäköhän kirjoittaja tai hänen puolueensa on tehnyt? Puolue on aiheuttanut tämän syöksykierteen. Kahdessa hallituksessa avainpaikoilla ollut ministeri Katainen viettää pakolaisen rikasta elämää. Olisi pitänyt vaatia häntä tekemään jotain.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Juu
Vast: puhemylly pyörii
"tekijä"llä osuvasti katse tiukasti peräpeilissä. Jälkiviisaus on typerin tapa yrittää näyttää viisaalta. Sanna ainakin esitti konkreettinen tavan tehdä asiat paremmin. Eteenpäin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Näkijä
Jälkilöylyä
Huolimatta siitä,että Suomessa on myös koulutettujen työttömyyttä, rohkenen todeta, että on Sanna ainakin itsensä kouluttanut ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun omalla nimellä ja sivistyneesti, ei lintuperspektiivistä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
huge
Ihmetyttää...
tämä jatkuva patistaminen, että työttömät ryhtykää yrittäjiksi. Yrittämisen aloittamiseen tarvitaan pääomia, ainakin jos on kyse tuottavasta työstä, eli käsillä tekemisestä. Toki on kaikenlaisia konsultteja, jotka pieksevät suutaan milloin mistäkin asiasta, mutta todellakaan se ei nosta kansantalouttamme suosta. Meillä pitää tehdä jotain, jota voimme myydä ulkomaille ja sillä alalla ei ole mahdollisuuksia, ellei ole pääomia. Siispä, kuka lainaa työttömälle, vaihtoehtoisesti kuka lähtee takaamaan?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »