Lukijan kolumni: Lämpimät joulumuistot ovat rikkautta

LUKIJAN KOLUMNI

Kyllikki Tukiainen

Ikkunastani avautuu näkymä suuren ostoskeskuksen laajalle kampukselle, jossa tapahtuu katkeamaton muuttuva panodraama. Ihmisiä kiirehtii sinne ja tänne, useimmilla mielessä joku joulun aikaan liittyvä hankinta.

Tätä katsellessa nousee mieleen täysin toisenlainen jouluun valmistautuminen kymmenien vuosien takaa. Muistoon liittyy mielestäni suurta rikkautta, vaikka kysymys ei olekaan rahasta, tavarasta eikä omistamisesta. Ei edes kovin paljon antamisesta.

Muistan lapsuuteni jouluja ennen sotia, sotien aikaan ja vielä niiden jälkeen. Olin maalaispapin lapsilauman vanhin. Kotini oli hyvin erilainen pappila kuin suomalaisten sota-aikaa kuvaavien elokuvien pappilat ovat. Pappila ja se kaikki muu mukaan tuleva oli suurin osa papin palkkaa, rahapalkka oli nimellinen. Isäni oli pienviljelijä siinä missä kaikki muutkin.

Kaikki vaatteet ja ruoat, jopa siannahkajalkineet valmistettiin kotona. Kaupasta ostettiin usein vain suola ja toppasokeri.

Ennen joulua oltiin aina valmiina: vilja puitu ja aitan laareissa, pellavat loukutettu ja lankavyyhdit odottamassa kehräämistä, lampaat oli keritty ja villat karstattu, possu oli lahdattu, suolattu tiinuihin ja kinkku odottamassa paistamista.

Vintin orsilla tuoksuivat saunavihdat ja sipulikimput, kaalinkerät olivat rivissä ja naruissa kuivuivat omenarenkaat odottamassa joulukuuseen ripustamista.

Taaempana oli suuria laatikoita, joita isä yritti piilotella lapsilta. Laatikoissa oli syksyllä poimittuja punaposkisia kaneliomenoita, kääritty yksitellen ja hellävaraisesti kolhimatta sanomalehtien sisään.

Minä pääsin joskus isän mukaan hakemaan metsästä kuusta. Isä kranttuili ja valitsi kauan; tämä oli meidän jouluumme kuuluva rituaali. Kuusi tuotiin sisälle vasta aattoaamuna, jolloin se sai tähden latvaan ja oksille punaisia omenoita.

Pihalla kaikkien kulkukäytävien kummankin puolen lumet luotiin tarkkaan korkeiksi reunoiksi, rappujen – paraatirapun ja keittiörapun – eteen soviteltiin uudet tuuheat kuusenoksat, raput lakaistiin lumesta. Nostettiin linnuille lyhteet pihaan.

Äiti ja apulainen olivat puunanneet kaikki talon korkkimatot kiiltäviksi ja liukkaiksi. Meidän lasten iloinen tehtävä oli siitä päivästä lähtien antaa lisäkiiltoa ja liukua villasukissa pitkin lattioita. Se oli meille riemukasta puuhaa.

Jouluun oli valmistauduttu opettelemalla uusia lauluja ja laululeikkejä. Äiti soitti salin pianolla, ja hänen laulurepertuaarinsa oli lähes rajaton. Minä sain häneltä tätä kautta upean perinnön, jota sitten itse saatoin jakaa jo koulutyttönä ja myöhemmin elämässä monissa työyhteyksissä.

Tietysti opimme leikkimään ”Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu…” ja ”Kello löi ja viisi, lapset herätkää…”. Ja monia muita.

Vaikka laulettiin tontuista, niitä ei kuitenkaan nähty – niin kuin enkeleitä aina silloin tällöin. Joulupukkiakaan ei ollut olemassa siihen aikaan. Eikä joululahjoja. Kukaan muukaan ei puhunut tai tiennyt semmoisista. Ja sitä ei voi kaivata, mistä ei mitään tiedä.

Mutta meidän joulumme oli yltäkylläinen kaikin tavoin. Isän pitämän aattohartauden ja ”Enkeli taivaan” laulamisen jälkeen mentiin saunaan. Kuunneltiin lauteilla isän joulutarinaa Antti Puuhaaran jatkuvista seikkailuista ja laulettiin hassuja ketjulauluja. Vihdottiin kilpaa. Ylettömän runsaan kinkku-makkara-laatikko-rosolli -aterian päälle ei meitä tarvinnut kehottaa sänkyyn.

Aamuviideltä oli nousu joulukirkkoon. Äidin ihana joulupulla maistui lämpimän vasta lypsetyn maidon kanssa. Isä ajoi hevosen ovelle, äiti ja me lapset kömmimme kaikki kirkkorekeen paksujen fällyjen alle. Oli kova pakkanen, taivas oli aivan vaalea lukemattomista tähdistä ja kulkusten helinä kantautui kylän joka suunnalta.

Siitä alkoi varsinainen joulu.

Kirjoittaja on turkulainen psykologi-kirjailija ja kuvataiteilija.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.